Nokian panimo: Keisari 66 American pale ale

Minulle tulee voimakas deja vu-ilmiö tämän arvion kirjoittamisesta. Olenkohan kirjoittanut tästä oluesta arvion jo aikaisemmin? En millään viitisi tarkistaa. Ainakin tarkoitukseni on ollut arvostella tämä kyseinen tuote. Tämä ei ole halvimmasta päästä, mutta sitäkin parempaa. Voisin ihan rehellisesti sanoa, että tämä on hintaluokkansa paras markettiolut. Tätä löytyy useimmista kaupoista varsin kohtuulliseen 2,4-2,7€ hintaan puolen litran pakkauskoossa.

Miksikö ostaisit tätä kalliimpaa olutta vaikka tavanomaisen koffin sijaan? Ensinnäkin siksi, että tämä on hyvää. Toisekseen kyseessä on kuitenkin pienehkön panimon tuote, eikä bulkkina halvinta mahdollista litkua suoltavan jättifirman. Kolmanneksi arvostan sitä, että tämä on erittäin rohkeasti humaloitu. Arvostan tätä ennakkoluulottomuutta sen suhteen, että asiakkaille ei työnnetä helposti juotavaa (eli mautonta) tärkkelyslitkua.

Jotkut muutkin kuin minä arvostavat ilmeisesti sitä, että olut maistuu. Nimittäin kesällä tämä oli paikoitellen loppunut, kun oli niin suosittua. Tahdonkin tukea olutkulttuurin kehittymistä sellaiseen suuntaan, että olueen laitetaan oikeasti järkevää makua. Keskioluen laimentaminen olisi lopullinen kuolinisku kehittyvälle kotimaiselle olutkulttuurille.

Alkon valikoimiin on tullut kolmos koff. Toivoisinkin, että kostoksi kukaan teistä ei menisi ostamaan sitä alkosta. Se vie siellä hyllytilaa kaikelta muulta mahdollisesti kiinnostavalta oluelta. Voisitte jättää muutkin suurten panimoiden perusoluet ostamatta ja kantaa ne sitten vaikka laivasta. Tukekaa pienpanimoita niin saamme jatkossakin maittavaa olutta.

Kerron vielä miltä keisarin 66 american pale ale maistuu. Jenkkityyliseen pale aleen kuuluu yleensä sitrukseen viittaava aromi, joka tulee humaloinnista. Tässä on oikein mainion aromikas ja yllättävän katkera humalointi josta voi aistia selkeästi sitruksisia aromeja ja pientä vastaleikattua nurmikkoa. Tämä kuvailu saattaa mennä vähän ohi, kun minulla ei ole tuoretta tölkkiä käsillä. Rungoltaan tämä on kevyehkö, mutta niinhän kolmosolut tuppaa olemaan. Katkeroaineita on kuitenkin onnistuttu liottamaan sekaan kiitettävä määrä. Panimo kehuukin sivuillaan EBU arvon olevan 55. Ihminen maistaa noin sataan asti. Humalalajikkeena on käytetty cascadea.

Voin suositella tätä kaikille jotka tahtovat marketista mukaansa kohtuulliseen hintaan hieman ärhäkämmin humaloidun oluen. Parempiakin saa, mutta ei oikein tähän hintaan. Hinnan ja laadun huomioon ottaen annan arvosanaksi 5/5.

Taisinkin kertoa tästä jo jossain facebook-statuksessani, mutta tahdon kertoa asiasta vielä hieman syvällisemmin. Olen nimittäin ratkaissut erään Suomalaisen urheilun ydinongelmista. Miksei arvokisoista saada tuotua kultaisia mitaleja kotiin?  Pääasiallinen syy on mielestäni siinä, että Suomi on pieni maa jonka väkiluku on pieni. Pienestä kansasta ei vaan löydy huippu-urheilijoita joka lajiin mistä mitaleja tahdottaisiin. Tämän takia kannattaisikin keskittyä ydinosaamiseen. Ja tämähän on tietenkin miesten mm-jääkiekko. Mielestäni kaikilta muilta lajeilta voitaisiin ottaa rahoitus pois ja keskittyä täysin kehittämään Suomelle voittamattoman kova jääkiekkojoukkue. Junnuille vaan rahoitusta ja tsemppiä pienestä pitäen. Kaikki yliopistojen liikuntatiedekin voitaisiin keskittää jääkiekontutkimukseen. Muut lajit voitaisiin pitää sellaisina mukavina harrastuksina, mitä voidaan leikkiä koulun liikuntatunneilla. Paitsi ehkä miesten keihäs, mutta tähän palaan myöhemmin.

Mikä etu olisi sitten siinä, että on jossain lajissa ylivoimaisesti maailman paras? Tietenkin se, ettei kukaan muista jotain ihan kohtuullisesta vähän kaikessa pärjännyttä vaan kaikki muistavat parhaan. Miettikää vaikka Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkuetta. Se taitaa edelleenkin olla kaikista menestynein jääkiekkomaajoukkue vaikkei Neuvostoliittoa ole ollut pariinkymmeneen vuoteen! Neuvostoliittolaiset jääkiekkoilijat saattoivat viettää 11 kuukautta vuodesta treenileirillä. Näkisin, että sama käytäntö voitaisiin ottaa Suomeenkin. Lahjakkaimmat junnut lähetettäisiin lappiin 11 kuukaudeksi asumaan ja harjoittelemaan jääkiekkoa. Jos lahjakkuudet ovat jääkiekossa niin ei niitä kannata tuhlata mihinkään koulunkäyntiin. Mestareille voidaan sitten myöntää joku urheilijaneläke aktiiviuran jälkeen ja entinen Miss Suomi tai joku perintöprinsessa morsiameksi.

Kaikista ei kuitenkaan ole jääkiekkoon ja sehän on talvilajikin. Ehkä tarvitaan yksi kesälaji mitä dominoida ylivoimaisesti. Ja tämähän on tottakai miesten keihäänheitto. Geenitekniikka on jo niin pitkällä, että Seppo Räty voidaan kloonata. On aivan turhaa lähteä etsimään uutta yhtä lahjakasta miestä. Kloonataan vaan Seppo joka laitetaan treenaamaan ja kentälle. Keihäänheitto on kuitenkin loukkaantumisherkkä laji. Siksi Seppoja voitaisiin kloonata kaksi tai ehkä kolmekin. Kun yksi Seppo rikkoo olkapäänsä tai maksansa astuu toinen esiin. Kuin mustanaamio Seppo Räty dominoi keihäskenttiä ainakin vuosikymmenen toisensa jälkeen aina uudestaan. Heittävä Seppo, mies joka ei kuole koskaan.

Seppohan on itseasiassa kuin Suomen kapteeni amerikka. Kloonaamalla Sepoista vaikka 5000 päinen ammattiarmeija voitaisiin yleinen asevelvollisuuskin lakkauttaa ja käyttää ne rahat johonkin vähän järkevämpään, kuten vaikka mm-jääkiekkoon.

Tällä samalla kloonauslogiikalla voitaisiin jatkaa ja kloonata muutama Jutila. En ole täysin perillä sallivatko kansainvälisen jääkiekkoliiton säännöt sen, että joukkue koostuu täysin maailman parhaan jääkiekkoilijan klooneista. Ehkä tämä menisi läpi vuoden tai kaksi, kunnes keksittäisiin kieltää tämäkin. Kaikki hauska pilataan.

Tässä kuva keisari 66 oluesta, Seppo Rädystä ja Timo Jutilasta.

Piirsin ton kolmannen kuutosen tohon itse. 666, tajusitteko pedon luku hehe. Heil satan.

Google Nexus 7 (2013-malli)

Göö, bäy bäy. Ettepä arvanneet, että aloittaisin artikkelin tuollaisella? Vai arvasitteko? Tällä kertaa arvostellaankin erityisen monimutkainen tekninen vempain. Ajattelin myös musabloggailla vähän. Minun piti kirjoittaa tämä arvostelu jo joulukuun puolella, mutta minulla on ollut liian kiire lomailla ja pelata fallout 2:sta. Olen myös juopotellut ankarasti.

Googlen nexus 7 on Asuksen valmistama tablet-tietokone, joka on hinnoiteltu ominaisuuksiinsa nähden erittäin edullisesti. Tämä 32 gigatavun tallennustilalla varustettu wifi-versio maksoi verkkokaupassa vain 299€. Aika järkihintaista. Tekniset ominaisuudet varmaan voisitte kaivella jostain teknisemmin orientoituneesta blogista tai wikipediasta.


Näyttö on todella todella kiva katsella kaikessa tarkkuudessaan ja laiteen toiminnot pyörivät todella liukkaasti. Kaikki kokeilemani pelitkin pyörivät oikein nätisti ja tarkka videokuva rullaa ilman mitään ongelmaa. Välillä jotkut painallukset jäävät rekisteröitymättä. En tiedä miksi, mutta tämä ei juurikaan haittaa. Voi olla huonosti kötöstettyjen nettisivujen vika, koska tähän ongelmaan törmää lähinnä nettiä selatessa. Käyttöjärjestelmänähän on aikalailla uusin versio androidista. Käyttöön tottuu nopeasti ja systeemiä voi mukauttaa näppärästi. Etkö pidä näppäimistöstä? Vaihda se. Mainiota.  Akun kestokin on hämmentävän hyvä. Laitteella voi paahtaa monta päivää irkkiä, facebookia ja jopa videota useita tunteja ja akku kestää. Vähemmällä käytöllä uskoisin, että laite pysyy käyttökunnossa jopa viikon ilman latausta. Teknisestä puolesta en oikein osaa paljon muuta sanoa. Väittävät, että tämä olisi yksi markkinoiden parhaista seitsemän tuuman tablet-tietokoneista ja se on käyttökokemuksen perusteella helppo uskoa.

Lisäksi henkilökohtainen mielipiteeni on, että 7-8 tuuman tabletti on hyvä kompromissi näytön koon ja roudattavuuden välillä. 10-tuumainen alkaa tuntua jo vähän isolta ja painavalta, että sitä kannattelisi kasvojensa edessä maatessaan selällään. Laite on myös yllättävän ohut ja kevyt. Pystyasennossa laitteella on juuri sopiva kirjoittaa "kaksisormijärjestelmällä", eli siten, että pidät laitetta kämmenilläsi ja näppäilet virtuaalinäppistä peukaloilla.

Katsokaa nyt. Se on siinä kädessäni niin saatte jonkinlaisen mielikuvan laitteen koosta.

Nyt siellä alatte jo taatusti miettiä, että kuinka voisitte perustella itsellenne tabletin oston. Itse lueskelen mielelläni sarjakuvia ja kirjoja elektronisessa muodossa ja siihen tämä on erinomainen. Tarkka näyttö piirtää sarjakuvien puhekuplatkin hienosti luettavina. Tabletin kanssa saat helposti mukavan lukuasennon etkä ole riippuvainen siitä mistä suunnasta lukuvalosi loistaa. Lisäksi nyt voit hyödyntää vaikka aamupaskantamisen siihen, että kurkistat sähköpostit ja sosiaalisen median ilmoitukset ja viimeisimmät kuulumiset istuessasi pöntöllä. Näin säästät monta arvokasta minuuttia ja saavut työpaikalle ajoissa. Itsekin saavun töihin nykyisin 5-10 minuuttia aikaisemmin, kun en jumitu tietokoneen ääreen.

Laite 25€ hintaisessa Asuksen suojataskussaan.

Pitikö minun antaa tälle laitteelle arvosanakin? Annetaan 4/5, koska mikään vempele ei ole täydellinen. Tässä miinuksia tulee siitä, että laitteessa ei ole värinäpalautetta. Olen tottunut, että kosketusnäytöllä kirjoittaessa laite värähtää vähän joka kirjaimella. Lisäksi laitteen reunat ovat vähän kapeat, joten niistä ei oikein voi ottaa kiinni koskettamatta näyttöä.

Musablogiosiossa ajattelin kertoa teille venäläisestä hevistä. Etenkin genren kahdesta suurimmasta pioneeribändistä. Neuvostoaikaan kovimmat bändit olivat Aria ja Master. Jenkeissä on myös master niminen bändi, mutta se on kaameaa sontaa verrattuna neuvostoliiton vastineeseensa.

Aria julkaisi ensimmäisen levynsä Мания Величия jo vuonna 1985. Ajan hammas on ehkä vähän purrut levyn soundeja, mutta ei sen yllättävän teräviä sävellyksiä. Toisen albuminsa jälkeen bändin alkuperäisjäsenistä Andrei Bolshakov ja Alik Granovski lähtivät, koska halusivat soittaa thrash-metallia. Aria jatkoi Iron Maiden/Judas Priest-rippaus linjallaan, kun Master alkoi apinoida ensimmäisen levynsä jälkeen modernimpia ja nopeampia sahausbändejä. Masterin ensimmäisellä levyllä on joitain samoja biisejä kuin Arian toisella, mutta olen kovasti sitä mieltä, että Masterin eka on kovempi kuin Arian toinen, soundit ovat paremmat ja meininkiä on enemmän.

Mielestäni Arian parhaat levyt ovat Игра С Огнём (1989) ja Кровь За Кровь (1991). Nämä edustavat minulle kovinta Iron Maiden apinointia mitä on tehty ja nämä albumit lähestulkoon päihittävät esikuvansa.

Master jatkoi venäjän komeimman kitaristin Bolshakovin ja Alik Granovskin johdolla thrashin soittoa. Masterin kakkosalbumi С Петлёй На шее (1989) onkin hämmentävähän pätevästi sävellettyä ja soitettua thrash/speed veivausta. Levyä haittaavat aivan helvetin kusiset soundit, mutta meininki on kova. Kolmannella levyllään Talk of the devil (1992), joka onkin Bolshakovin viimeinen Master yrittää valloittaa maailman englanninkielellä melko hupaisin seurauksin. Englanninkieliset lyriikat kuten "I hate your sex" ovat melko lystikkäitä, mutta kappalemateriaali silti rautaista. Neljäs albumi on vielä englanniksi ja tässä vaiheessa pojat ovat löytäneet mukaan pantera vaikutteet. Hämmentävän sähäkkää menoa tämäkin. Master on tänäkin päivänä aktiivinen ja uudempiakin levyjä kannattaa kuunnella. Toisin kuin arian, joka on mennyt muistaakseni viimekuulemalla uudemman queensrÿchen kaltaiseksi ankeaksi pallinläpsyttelyksi.

Hän on niin komea.

Bolshakov on ilmeisesti nykyisin jonkun venäläisen musiikkilehden päätoimittaja. Tai ainakin tällaiseen lopputulokseen olen internetsalapoliisityön kautta tullut. Ariasta eronnut Kipelov tekee heviä omalla nimellään.

Tässä vielä pari esimerkkiä siitä miten helvetin kovaa menoa vanha kunnon hevi olikaan venäjän maassa: