maanantai 11. marraskuuta 2013

Pakastepitsaa lidlistä

Tiedättekö mitä pakastepitsat lidlin kanssa kilpailevissa kartelliliikkeissä maksavat? Minä en, koska en oikeastaan koskaan osta sellaisia. Ainakaan muualta kuin lidlistä, koska minulla on tunne, että en saa rahoilleni vastinetta. Joku onneton käppälätty ja maksaa vähän turhan paljon pahaan makuunsa nähden.

No ehkä Natsitohtori Oetkerin pitsat ovat olleet joskus ihan hyviä. Grandiosassa on aina ollut joku outo teollinen sivumaku mikä on inhottanut. Ja nuo taitavat maksaa yli kolme euroa? Ja jos maksavatkin alle kolme niin onko niitä kaksi? Nimittäin useimmissa lidlin pakastepitsoissa näitä on pakkauksessa KAKSI! Ja hinta on vaivaiset 2,99€. Eli kolme euroa. Kolme-vitun-euroa. Aika edullista kahdesta ihan hyvästä tai jopa keskimääräistä paremmasta pakastepitsasta. Oikeastaan ihan helvetin hyvää pakastepitsaa. En näe mitään syytä ostaa koskaan mitään kilpailevaa tuotetta. Etenkin neljän juuston pitsassa juusto on todella herkullisen makuista. Hämmentävää. Pohja on tyypillistä ei niin hyvää köppöä.

Tiedän, että nyt osa teistä vähän äijemmistä lukijoista on varmasti ihan kauhuissaan:

"Ei saatana jätkä, eihän noissa ole LIHAA! Onko sinusta tullut kasvissyöjä ämmä! Joudut venäjällä vankilaan homona!"

Totuus on se, että nämä pitsat ovat tällaisenaankin ihan hyviä, mutta vielä parempia tuunattuina. Tuunaus. Siitähän kunnon äijät tykkäävät. Voitte laittaa tähän vaikka pekonia, pulled porkia, sinappia, kuolleita oravia taikka salamia. Tai sitten niitä kasviksia. Säästää paljon krapulaista vaivannäköä, kun ei itse tarvitse kötöstellä. Krapulassahan on kohonnut sydänkohtauksen riski. Sydän tykyttää jos näkee liikaa vaivaa. Eli kannattaa kävellä 5 kilometrin matka lidliin ja takaisin saadakseen pakastepitsaa vaivattomasti.

Totta puhuakseni eihän tämä mitenkään voita oikeaa herkullista omaa kötöstystä, mutta yllättävän hyvä korvike. Kötöstys, yksi uusista lempparisanoistani. Nyt, kun aloin jo harhautua asiasta niin annan mennä. Simpsoneissa ei näyttäisi tänään olevan laikaan juonta. Vain kasa irtovitsejä liittyen ipadiin. Mitä sontaa. Jokainen family  guy jaksohan on tällainen. Ei mitään juonta tai järkeä, vain kasa huonoja puujalkavitsejä ja jotain populaarikulttuuriviittauksia ilman huumoria. Paskinta perseen paskaa. Simpsoneiden ei kannattaisi alentua samalle tasolle. Tällaisia jaksoja on ollut useampia jo vuosien ajan. Kurjaa, mutta Simpsoneiden käsikirjoittajat ovat varmaan sitten tehneet kaiken. Kaiken paitsi kämmenkoppapierun, mutta south park teki sen. Eli nyt kaikki on nähty.

Minun piti tähän kirjoitukseen laittaa vitsinä eroottinen novelli siitä, kuinka nuori mies tyydyttää itseään penis macbook pron kannen välissä, mutta kirjoitin aiheesta jo muusikoiden.netin tyhmät huonot vitsit-huoneeseen, eli sekin juttu on vähän nähty. Voisin tietty copypasteta sen tähän? Haluaisitteko? Yritän telepaattisesti saada teihin  yhteyden ja kuulla mitä mieltä olette asiasta.

Kuudes aistini sanoo, että Janne Helsingistä oli sitä mieltä, että ei laiteta tarinaa tähän. Jannea voitte sitten syyttää, kun jäitte ilman juttua. Voin kuitenkin jatkossa kötöstää teille eroottisen novellin jos tahdotte. Kertokaa kommenttiosiossa mitä mieltä olette. Seuraavaksi tulee kuva pitsoista tai tyhjistä pitsalaatikoista.

MINÄ OON SYÖNY SEN PIIRAKAN!

















Kun nyt vielä jäi vähän sellainen olo, että tämä kirjoitus oli Family guyn tapaan vain epämääräinen kasa höpölöpöä ilman punaista lankaa niin kerron teille vielä yhden tarinan kaupanpäälle.

Olin joskus nuorempana poikana, juuri ja juuri täysi-ikäisenä Oulussa ryyppyreissulla. Siellä sitten eräs paikallinen, en muista kuka kertoi jutun. Ehkä se oli Risto, jonka epäilin olevan goatse-mies. Hän itse väitti kovasti ettei ole goatse, mutta epäilen edelleen, että hän se oli. Ei juttu ollut välttämättä edes hänen kertomansa, mutta näin se meni: Jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä on junabiisi.  Junabiisi on mielestäni sellainen, että se kertoo junista, sen nimessä mainitaan juna tai siinä on vähintään erittäin menevä junakomppi ja joku juniin liittyvä teemallinen juttu. Junabiisi. Tehtiin kaverin kanssa tällainen soittolista junabiiseistä. Tämä on siis oikastaan musabloggauskin. Kuunnelkaa junabiisejä ja tehkää sellainen omalle bändillennekin!




tiistai 22. lokakuuta 2013

Eldorado vihreä tee

Tiedän, että järkytyitte. Luitte tuon otsikon ja tajusitte: "Hei eihän lidlistä saa eldorado-tuotteita!" Ja olette oikeassa ostin tämän siwasta. Siwahan on pahamaineisen kallis kauppa. Kaikki maksaa siellä enemmän kuin missään muualla. No ainakin tällainen "perstuntuma" minulla on. Eldorado vihreä tee on kuitenki hintaansa nähden yllättävän hyvää. Kerron siitä kohta lisää. Ensin kuitenkin helpotan järkytystänne lidl-jutulla.


Kirjoitin arvostelun.

Lidlin upea ja maailman tärkein kännykkäsovellus on nyt portattu androidille. Sieltä löytyy Suomen ja ilmeisesti muidenkin maiden lidlien uusimmat tarjoukset. Parasta! Eikö totta.
Tässä linkki.

Kyseinen sovellus löytynee myös Applen perseraiskauspuhelinta käyttäville jostain.

5/5 tähteä tälle tuikitärkeälle sovellukselle. Jos teillä ei ole vielä älypuhelinta niin nyt alkaa olla korkea aika hankkia sellainen. Miten olettekaan tulleet toimeen ilman tätä?


Eldorado vihreä tee on pakattu mitäänsanomattoman näköiseen vihreään pahvipakkaukseen, joka sisältää 20 pussia teetä. Pakkauksen hinta on 1,19€. Yllättävän halpaa siwan tuotteeksi. Suurin yllätys on kuitenkin se, että tee on oikeasti hyvää. Maku ei ole täysin paljas vihreä tee vaan jännittävän kanelimainen ja mausteinen. Voin oikeasti suositella tätä jos joudutte siwassa ostoksenne tekemään. 4/5 ottaen huomioon hintalaatusuhteen ja ostopaikan. Teen alkuperämaa on Kiina.

Täällä Jyväskylän hengentieteenseurassa olemme miettineet (tai no minä olen miettinyt) sellaista, että voisimme alkaa ennustaa ihmisille jääkiekkokorteista. Tarot-kortit ovat niin eilistä. Ennustaminen voisi mennä esimerkiksi näin:
"Jahas, sulle tuli tähän ensimmäisenä tämä Timo Jutila. Se on aina hyvä merkki. Kertoo tulevasta vauraudesta ja onnesta. Saavutat elämässäsi hetken jossa olet jossain asiassa paras kaikista, kuten Juti oli vuonna ysiviis kiekkoleijonista parhain."

Pasi Hervannasta keksi kanssa sellaisen, että jos tulee Saku Koivu, niin se tarkoittaa sitä, että saa syövän.


Saatte tällä kertaa tällaisen käppäsen kännykkäkuvan, kun ei ole järkkäri töissä mukana. En käsitä miksi kännyköiden kameroissa täytyy olla niin helvetisti megapikseleitä, että kuvista tulee näin isoja. Täysin päätöntä muutenkin epävarmoilla nopeuksilla toimivilla yhteyksillä siirtää isoja tiedostoja. Kännykkäkuviahan niillä eniten varmaan siirrellään vaikka facebookkin. Niin miksi pitää olla näin saatanan isoja kuvia? Suomessa toki tiedostot liikkuvat etenkin kaupunkialueella, kun verkko on hyvä, mutta ulkomaan piruille isot kuvat ovat pelkkää kiusantekoa. Olisin kai voinut rajata ja pienentää tätä puhelimessakin, mutta en viitsinyt. Enkä enää tietokoneellakaan, kun se kuva jo tuossa pönöttää. Höhö.

torstai 17. lokakuuta 2013

Vitasia Wasabipähkinät

Kovasti yritin etsiä jotain halpaa arvosteltavaa, joka ei olisi lidlistä. Mutta kaikki on niin helvetin kallista. Paitsi lidlin vitasia wasabipähkinät. 150 gramman pussi maksaa 1,29€, eli kilohinta on noin 8,6€. En millään jaksanut mennä punnitse ja säästään katsomaan paljonko pähkinät siellä maksavat, mutta en pitäisi näitä nyt kauhean kalliina. Yleensä katson pähkinöitä nimittäin kaupassa, että hyi saatana, kun on kalliita. Mutta näistä ei sellaista fiilistä tullut. Eli sovitaanko, että nämä on aika halpoja?

Maku on ärhäkkä, eli helvetin hyvä. Jos ottaa liian monta kerralla suuhun koko naamaa korventaa ja silmistä tulee vettä. Helvetin hyvä! Näitä on ollut tarjolla aasiaviikoilla ja nyt myös tulisen sapuskan viikoilla. Kannattaa siis käydä hakemassa pussi tai parikin pois. Arvosana maun puolesta 5/5. Tärkeä huomautus muuten, joka pussissakin on! "Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää."

Ei saatana, pähkinäpussi sisälsi pieniä määriä pähkinää.










Muistatteko muuten sitä, kun kerroin, että kouluampumiset muuttuvat koulukeihästyksiksi jos aseiden saatavuutta vaikeutetaan? Tässä blogissa se juttu on en vaan jaksa etsiä sitä. Etsikää itse jos ette usko. Joku siellä Oulussa puukotti nyt hiljattain koulussa toveriaan (tai vihollistaan, en niin perehtynyt aiheeseen). Mutta melkein sama kuin keihästys. Eli MITÄ MINÄ SANOIN!

Tuo ei kuitenkaan ollut se pääasia mitä olin kertomassa. Tiesittekö, että on sellainen kala, jonka urospuolisko tarttuu suullaan naaraan sukupuolivehjeaukkoon ja kasvaa siihen kiinni. Lopulta se sitten surkastuu ja kuolee pois, mutta saa kuitenkin geneettisen materiaalinsa siirtymään eteenpäin. Miettikää tytöt jos baarista iskette jonkun miehen ja annatte sen baarin jälkeen sitten työntää päänsä jalkojenne väliin. Aamulla heräätte ja joku haiseva rohjake on kasvanut toosaanne kiinni. Siinä sitten möyritte human centipedenä yhdeksän kuukautta tai jotain. Kännissä tietysti vielä olette valinneet jonkun ärsyttävän pallinaaman. Miettikää miten hankala on pöntölläkin käydä tällaisessa tilanteessa. Kakkaa vaan ympäri lumperoosia. Hyi.

Kuvateksti näkövammaisille: kuvassa wasabipähkinäpussukoita.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Lidlin juoksutakki

Mikä kumma tämä mahtaakaan olla?
























Tervehdys taas kaikille. Mikä ihme onkaan tuo outo pallukka tuossa kuvassa? Arvasitteko? Ette varmana arvaa, ellette ole lukeneet otsikkoa. Melko varmasti luitte sen, jos menitte sitä klikkaamaankin. Tyhmiä olette jos ette lukeneet mitä klikkaatte.

Sehän on tietenkin lidlin crivit sports juoksutakki. Hinta jotain 12 euroa. Se kääriytyy nimittäin tuollaiseksi kivaksi helposti laukkuun tai isompaan taskuun meneväksi pussukaksi, kun kääntää taskun ylösalaisin ja tunkee takin sisään. Nerokasta! Lähden lenkille, ja pistän tuon kyytiin, niin on helppo pitää hieman tuulelta ja sateelta suojaava kalvo mukana.

Takki on tosi kevyt ja materiaali tuntuu siltä, että hylkii ainakin pienemmän vesitihnun. L-kokoisen takin alle menee vaikka huppari, niin tätä voinee käytellä lenkillä pitkälle syksyyn. En kyllä ole missään juoksemassa tämän kanssa vielä käynyt. Yritin hiljattain juosta pyöräilytakki päällä ja kaaduin tosi pahasti. Hyvä, etteivät molemmat jalat katkenneet. Siksi piti ostaa tällainen. Ehkä sitten, kun tulee pimeämpää niin tämäkin päällä voi yrittää juosta. On tämä sen verran ruma. Mutta on sentään halpa. Urheilukaupasta vastaava tuote olisi varmaan useita kymppejä! Nyt vain yhden. Tosi reilua toimintaa Adolf Lideliltä! Arvosana sama kuin tämän kirjoituksen järjestysnumero 88/100.

Olen kanssa sen verran reilu jätkä, että laitan teille kuvan takista sellaisena, kun se on pukeutumiskunnossa. Eikö ole ruma! Minähän sanoin, mutta ette uskoneet.

Tosi ruma.

Muistatteko muuten kouluhistoriasta mitään? Muistattehan, että oli rautakausi, pronssikausi, kivikausi, atomiaika ja nyt ollaan ehkä jo atomiajastakin pidemmällä? En tiedä missä, koska kävin yleissivistävät koulutukset yli kymmenen vuotta sitten. Ehkä aikakausi on vaihtunut?

Keskiaikaahan ei kuulemma ole oikeasti ollut olemassakaan. Kaikki se historia on keksitty tukemaan monarkioita ja muita hallintamuotoja, että ne vaikuttaisivat hyviksi todetuilta vanhoilta hyviltä toimintatavoilta tai, että nämä suvut muka ovat hallinneet pitkään ja hyvin ja tehneet kaikenlaisia urotekoja. Paskapuhetta kaikki.

Noina aikoinahan kaupungeissa kaikki ihmisten ja eläinten sonta kaadettiin kaduille. Kaikki olivat köyhiä ja nälkäisiä. Kylmät talvet veivät sadot ja ihmisiä kuoli niin saatanasti. Kakkaa kaikki siellä söivät. Leipoivat leipää jolla pyyhkivät pyllynsä ja herkuttelivat menemään. Aina pyyhkäisy ja syödään se kohta millä pyyhittiin. Olen varma, että ranskalaiset tai saksalaiset olivat "keskiajalla" keksineet tuon. Tämän takia ranskanleipä on niin huippupehmeä.

Kakka-aika tai kakkakausi. Ei ollut keskiaikaa ei, kakka-aika oli!



maanantai 16. syyskuuta 2013

Uudistetut Rainbow-kolmioleivät

Kuten tarkkaavaisimmat facebook-sivun seuraajat ovatkin havainneet, niin järkytyin eräänä aamuna, kun klassinen ja herkullinen rainbow kanaleipä oli pilattu. Valmistajaksi on vaihtunut Atria. Voi Atria saatana minkä teit! Hintahan on tällä hetkellä yksi markkinoiden halvimmista 1,75€! Mutta kanaleipä maistui KARMEALTA! Maanantaisten semikrapulaisten aamujeni onni, rainbow kanakolmioleipä, lepää rauhassa makea prinssi!

Päätin kuitenkin rohkeasti ottaa selvää ovatko muut sarjan leivät muuttuneet ja jos ovat niin millaiseen suuntaan. 1,75€ on kuitenkin niin kilpailukykyinen hinta, että jos sarjasta löytyisi uusi suosikki, niin ehkä tilanne ei olisi vielä niin paha. Muuten joutuisin ostamaan kolmen euron kötöstyksiä, joista mikään ei ole erityisen hyvä. Kolme euroa alkaa olla jo kipurajalla jolla tuote alkaa olla ylihintaista kaupan paskaa. Ihan kuin kolmioleivät eivät jo nyt sitä olisi!

Ensin yleiskatsaus. Paketti on vaikeampi avata, siitä miinusta, leipä on lötkömpää, mutta nyt molemmissa viipaleissa näyttäisi olevan siementä. Vähän plussaa ja miinusta näistä. Toinen leipä ei ole edelleenkään täysin vaaleaa hötelöä, siitäkin plussa.

Katkarapu
Katkarapu oli rainbow-kolmioleivän edellisessä inkarnaatiossa kakkossuosikkini. Ei tämä nytkään huono ole. Makua dominoi joku mauste, ehkä se on tilli. Ei vedä vertoja edelliselle mallille, mutta muutos huonompaan on pienempi kuin kanaleivässä. Tämä antaa toivoa. Arvosana: Ihan ok.

Kinkku
Tämä onkin sitten sarjan ehdottomasti paras. Ennen tämä oli huonoin. Näin se käy. Kinkku on tyypillistä suolenpätkämömmöä, kamaraa ja herraties mitä massaa, mutta tässä maku, suutuntuma ja majoneesi ovat hyvässä balanssissa. Seassa taisi olla jopa jotain kasvikseen viittaavaa. Hyvä jätkät. Yhden olette onnistuneet parantamaan. Mutta rehellisyyden nimissä ei tämäkään ole entisen kanaleivän veroinen. Arvosana: Kelpo.


Metvursti/salami
 Salami: suolaista, rasvaista, hyvää. Miten tällaisen kanssa voi mennä pieleen? Mielestäni pahimman makuiset kolmioleivät ovat aina salamipohjaisia. Maustamaton majoneesi, teollisen makuinen salami ja maustekurkku. Nämä eivät vaan toimi koskaan. Lisäksi tämä tuntui olevan jostain syystä erityislötkö. Johtui kaiketi siitä, että majoneesi oli tavallista juoksevampaa. Arvosana: Huono.

Tonnikala
En ole tätä edes maistanut vielä, mutta arvostelen aiemman kokemukseni perusteella.  Maistuu liikaa tilliltä tämäkin, kostea tonnikalamössö on tehnyt leivistä inhottavan lötköä massaa.  Arvosana: Huono.

Kana
Olette kuulleet avautumista kanasta jo tarpeeksi. En jaksa ulista enempää, mutta tämä on kaikista huonoin. Ennen oli paras. Näin se käy. Arvosana: Tosi huono.


Nyt joku siellä ajattelee: "Hei jätkä, tekisit ite aamupalaleipäs!"
No niin yleensä teenkin, mutta aina ei ole sopivia tarvikkeita kotona ja joskus tällaisen voi ostaa vaikka huoltoasemalta känni- tai matkavälipalaksi. Mutta tämä saa nyt riittää leivistä. Minulla ei ole tällä kertaa mistään näistä kuvaa. Siksi korvaan leipäkuvat itse ottamillani koirakuvilla, ette huomaa mitään.

Katkarapu

Tonnikala

Salami

Kinkku

torstai 29. elokuuta 2013

Crivit sports softshell-pyöräilytakki ja pyöränpumppu

Arvatkaapa mistä kaupassa tämmöisen brändin tuotteita saa? NO LIDLISTÄ! Joka ei arvannut oikein pistää nyt vasemman kätensä sormet pöydänkulmaa vasten ja näpäyttää äkäisesti oikeassa kädessään pitelemällään viivottimella itseään sormille. Jumalauta!

Yritin jo viime viikolla saada lidlistä softshell-takkia syksyisiä ulkoiluhommia varten, mutta piru vieköön ne olivat loppuneet. Seppälässä oli yksi kappale ällöttävän vihreää jäljellä. En minä sitä ostanut. Kurjat tulonsiirroillaeläjät, opiskelijat ja vuorotyöläiset! Veitte minulta takit nenän edestä.

Riemuni olikin ylitsevuotavainen, kun uusimmassa mainoksessa tarjoiltiin taas softshell-takkia. Tällä kertaa päätin sellaisen saada; minulle ei vittuilla. Istuin keskiviikkona tunnin ylimääräistä työaikapankkiin, että voin tänä aamuna mennä suoraan lidlin kautta töihin. Paikallinen lidli nimittäin aukeaa yhdeksältä ja menen yleensä töihin kahdeksan aikaan. Minulla on joustava työaika.

Käykää lapset ne koulut loppuun niin saatte tällaisen työpaikan missä saatte joustoa. Parasta bestiä.

 Olin siis hyvissä ajoin hieman ennen yhdeksää lidlin ovella. Siellä olikin jo pari muutakin tyyppiä norkoilemassa. Ensimmäin ajatus olikin, että ei helvetti tulevatko ihmiset oikeasti näin aikaisin jonottamaan tarjoustuotteita vai oliko porukka vaan aikaisin liikkeellä kuten minäkin. Ei mennyt kuin hetki niin ihmisiä oli 30-40 kärkkymässä ovien edessä. Fiilis oli kuin kivikaudella jonottamassa Iron maidenin keikkalippuja ennen internetin keksimistä. Osa keski-ikäisistä jopa ETUILI saadakseen parhaat paikat ovelle. Ja toden totta ihmiset suorastaan juoksivat hakemaan itselleen lidlin laadukkaita urheiluvaatteita. Mitä saatanaa?

Nappasin ihmisraatoa repivän zombilauman kaltaisen joukon keskeltä itselleni pari makupalaa eli takin ja pyörän pumpun ja paistopisteen kautta kassoille.

Mitä tästä opimme? Jos käyt töissä niin käy suosiolla urheilukaupasta ostamassa urheiluvälineet. Ei tarvitse painia köyhien kanssa. $$$ Rahaa on $$$.

Millainen tuo suuresti haluttu takki sitten on? Sisällä mukavan fleecemäinen pehmeä kerros ja ulkona jotain muuta. Hengittää ja tuntuu kevyeltä yllä. Olen sellainen välimallin jäbä, että minulle käy yleensä M ja L, ostin tällä kertaa M-koon. Koko on muuten hyvä, mutta treenatut massiiviset hauikseni ovat siellä hieman pinkeänä. No ei suuri ongelma. Enemmän urheiluvaatteessa harmittaisi liian pitkät tiellä pyörivät hihat tai helma. Tässä ne ovat juuri sopivat.

Hintaa oli pyöreästi 18€. Katselin pikaisesti netistä niin vastaava takki maksaa 50-100€. Eli tämä on todella halpa ja hyvä ostos. Kävin jo vetämässä tämä päälläni pyörälenkin. Takki pitää hyvin tuulta, mutta hengittää. Tämän pitäisi myös hylkiä kohtuu hyvin vettä, mutta tätä ominaisuutta en vielä päässyt toteamaan. Uskotaan, että se on totta. Annan tälle arvosanaksi nyt rohkeasti 4/5. Jos käykin niin, ettei tämä olekkaan kovin vedenpitävä niin ei tule puhuttua paskaa.  Mutta halpa tämä on ja hyvä. Suosittelen kyllä.

Reilun seitsemän euron hintainen pumppu minut vasta yllättikin. Se on jämäkän tuntuinen ja siinä on painemittari. Päässä on kiinteästi kaksi suutinta joista toinen käy dunlop- ja toinen autonrengasventtiiliin. Pyörässäni on tällä hetkellä typerästi molemmat venttiilit, koska biltemasta ei löytynyt sopivia autoventtiilisiä sisäkumeja. No tämäpä ei ole enää ongelma. Heil lidel! Pumppu pysyy hyvin kiinni venttiilin tapissa ja parilla työnnöllä saa jo hyvin painetta renkaaseen. Erinomaista! 5/5!

Nuo takit voi olla jo loppuneet, kun olivat sen verran suosittuja, mutta Ikaalisten lidlissä niitä kuulemma vielä oli. Pumppu kannattaa ainakin käydä hakemassa, ne tuskin loppuvat niin nopeasti.

Minulla oli aiemmin 5,5€ maksava bilteman jalkapumppu joka oli täysi paska. Sitä välttäkää kuin haisevaa puliukkoa. Sellainen esitteli kerran kaverilleni slerbaansa eli penistään bussipysäkillä ja yritti myös virtsata päälle. Yhtä ahdistava on tämä bilteman jalkapumppu. Se "metalli" siinä vääntyy ensimmäisellä polkaisulla ja suutin on täysin onneton. Saat puristaa sitä kaikin voimin kiinni venttiiliin ja siltikkään ilmaa ei tunnu menevän renkaaseen. Täyttä roskiskamaa.

Muistatteko muuten, kun kerroin siitä koirasta minkä haluan? Kerroin haluavani Shetlanninlammaskoiran. Mutta nyt olenkin lällyttänyt vähän corgeja ja haluankin ehkä sellaisen. Toisaalta se tuntuisi olevan tosi vaivalloista ottaa elukka itsekseen. Ehkä jos ottaisin tyttöystävän ja sen kanssa koiran. Sitten voitaisiin erota ja pitää sitä koiraa vaikka vuoroviikoin tai vuorokuukausin, niin ei tarttisi koko ajan olla hyysäämässä. Eikö ois hyvä idea?

Vitummoiset ostokset.














Minulla on semmoinen ikävä fiilis, että tuli ihan liikaa tekstiä ja liian vähän kuvia. Laitan teille tähän bonukseksi jonkun kuvan.

Se on min itse kötöstelemä pitsa. Todella herkullista.

maanantai 12. elokuuta 2013

Portugal piri piri-kastike.

Lidlin Espanja teemaviikot. Myynnissä portugal piri piri-kastike. Mitenkä näin on päässyt käymään? 195ml puteli maksaa euron. Tai tarkemmin 0,99€. Sisältää suolaa, chiliä, jotain. On tosi hyvää ja halpaa. Myös yllättävän tulista. Käy pitsaan, kesäkurpitsamömmöön ja vaikka naudan lehtipihvien kanssa. Lopetan tämän arvostelun nyt lyhyeen, koska tahdon puhua teille Jeesuksesta. Piri piri-kastikkeen arvosana on 5/5. Tällä hinnalla iso puteli hyvää soosia, kannattaa ostaa.


Oon syöny sitä jo. Koska se on niin hyvää. HYVÄÄ!

























Sitten siitä Jeesuksesta. Miettikääs, kun Jeesus tulisi takaisin nyt 2000-luvulla. Millaisia ihmeitä se tekisi ja millaisia sairaita parantaisi? Syntyisikö Jeesus taas juutalaiseen rotuun? Länsimaissa komeaksi arjalaiseksi 70-luvun jytäukkeliksi kuvattu Jeesus taisi kuitenkin olla itämaisen näköinen koukkunokka. Olisiko hän sitä 2000-luvullakin vai vastaisiko hän nyt tätä pitkätukkaisen partasuun kuvaa, jota meille tarjotaan. Kirjassaan Outo tie (2005) suomalainen profeetta Jouko Piho pohdiskelee eräässä kappaleessa, että onko parta syntiä. Hän toteaa, että ei ole. Nyt tiedätte tämänkin. Kirjaa luettuani päättelin, että myöskään runkkailu ja isoista tisseistä pitäminen ei ole syntiä.

Juuri nyt, kun puhutaan niin paljon homoista, niin parantaisiko Jeesus sitten esimerkiksi homon? Monet uskovaisethan pitävät homoseksuaalisuutta syntinä ja jotkut jopa sairautena. Rakkaat itänaapurimme ainakin. Tuotaisiinko Jeesuksen eteen homoseksuaaleja, että ne parannettaisiin? Tai läskejä? Lihavuushan tappaa juoppouden ohella eniten länsimaalaisia. Ei mistään löydy enää spitaalisia. Jeesuksen AA- ja laihdutusklinikka. Parantaa läskiyteen ja juoppouteen sairastuneita. Ehkä Jeesus voisi parantaa pikku Peterin ADHD:n niin se jaksaa lukea uskonnontunnilla ja pyhäkoulussa läksynsä eikä joudu helvettiin.

Näitä asioita kannattaa miettiä ennen viimeistä tuomiota. Jesse on best! Jos haluaa ilmasta viinaa, niin sitten myös Saatana. :))))))