maanantai 11. marraskuuta 2013

Pakastepitsaa lidlistä

Tiedättekö mitä pakastepitsat lidlin kanssa kilpailevissa kartelliliikkeissä maksavat? Minä en, koska en oikeastaan koskaan osta sellaisia. Ainakaan muualta kuin lidlistä, koska minulla on tunne, että en saa rahoilleni vastinetta. Joku onneton käppälätty ja maksaa vähän turhan paljon pahaan makuunsa nähden.

No ehkä Natsitohtori Oetkerin pitsat ovat olleet joskus ihan hyviä. Grandiosassa on aina ollut joku outo teollinen sivumaku mikä on inhottanut. Ja nuo taitavat maksaa yli kolme euroa? Ja jos maksavatkin alle kolme niin onko niitä kaksi? Nimittäin useimmissa lidlin pakastepitsoissa näitä on pakkauksessa KAKSI! Ja hinta on vaivaiset 2,99€. Eli kolme euroa. Kolme-vitun-euroa. Aika edullista kahdesta ihan hyvästä tai jopa keskimääräistä paremmasta pakastepitsasta. Oikeastaan ihan helvetin hyvää pakastepitsaa. En näe mitään syytä ostaa koskaan mitään kilpailevaa tuotetta. Etenkin neljän juuston pitsassa juusto on todella herkullisen makuista. Hämmentävää. Pohja on tyypillistä ei niin hyvää köppöä.

Tiedän, että nyt osa teistä vähän äijemmistä lukijoista on varmasti ihan kauhuissaan:

"Ei saatana jätkä, eihän noissa ole LIHAA! Onko sinusta tullut kasvissyöjä ämmä! Joudut venäjällä vankilaan homona!"

Totuus on se, että nämä pitsat ovat tällaisenaankin ihan hyviä, mutta vielä parempia tuunattuina. Tuunaus. Siitähän kunnon äijät tykkäävät. Voitte laittaa tähän vaikka pekonia, pulled porkia, sinappia, kuolleita oravia taikka salamia. Tai sitten niitä kasviksia. Säästää paljon krapulaista vaivannäköä, kun ei itse tarvitse kötöstellä. Krapulassahan on kohonnut sydänkohtauksen riski. Sydän tykyttää jos näkee liikaa vaivaa. Eli kannattaa kävellä 5 kilometrin matka lidliin ja takaisin saadakseen pakastepitsaa vaivattomasti.

Totta puhuakseni eihän tämä mitenkään voita oikeaa herkullista omaa kötöstystä, mutta yllättävän hyvä korvike. Kötöstys, yksi uusista lempparisanoistani. Nyt, kun aloin jo harhautua asiasta niin annan mennä. Simpsoneissa ei näyttäisi tänään olevan laikaan juonta. Vain kasa irtovitsejä liittyen ipadiin. Mitä sontaa. Jokainen family  guy jaksohan on tällainen. Ei mitään juonta tai järkeä, vain kasa huonoja puujalkavitsejä ja jotain populaarikulttuuriviittauksia ilman huumoria. Paskinta perseen paskaa. Simpsoneiden ei kannattaisi alentua samalle tasolle. Tällaisia jaksoja on ollut useampia jo vuosien ajan. Kurjaa, mutta Simpsoneiden käsikirjoittajat ovat varmaan sitten tehneet kaiken. Kaiken paitsi kämmenkoppapierun, mutta south park teki sen. Eli nyt kaikki on nähty.

Minun piti tähän kirjoitukseen laittaa vitsinä eroottinen novelli siitä, kuinka nuori mies tyydyttää itseään penis macbook pron kannen välissä, mutta kirjoitin aiheesta jo muusikoiden.netin tyhmät huonot vitsit-huoneeseen, eli sekin juttu on vähän nähty. Voisin tietty copypasteta sen tähän? Haluaisitteko? Yritän telepaattisesti saada teihin  yhteyden ja kuulla mitä mieltä olette asiasta.

Kuudes aistini sanoo, että Janne Helsingistä oli sitä mieltä, että ei laiteta tarinaa tähän. Jannea voitte sitten syyttää, kun jäitte ilman juttua. Voin kuitenkin jatkossa kötöstää teille eroottisen novellin jos tahdotte. Kertokaa kommenttiosiossa mitä mieltä olette. Seuraavaksi tulee kuva pitsoista tai tyhjistä pitsalaatikoista.

MINÄ OON SYÖNY SEN PIIRAKAN!

















Kun nyt vielä jäi vähän sellainen olo, että tämä kirjoitus oli Family guyn tapaan vain epämääräinen kasa höpölöpöä ilman punaista lankaa niin kerron teille vielä yhden tarinan kaupanpäälle.

Olin joskus nuorempana poikana, juuri ja juuri täysi-ikäisenä Oulussa ryyppyreissulla. Siellä sitten eräs paikallinen, en muista kuka kertoi jutun. Ehkä se oli Risto, jonka epäilin olevan goatse-mies. Hän itse väitti kovasti ettei ole goatse, mutta epäilen edelleen, että hän se oli. Ei juttu ollut välttämättä edes hänen kertomansa, mutta näin se meni: Jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä on junabiisi.  Junabiisi on mielestäni sellainen, että se kertoo junista, sen nimessä mainitaan juna tai siinä on vähintään erittäin menevä junakomppi ja joku juniin liittyvä teemallinen juttu. Junabiisi. Tehtiin kaverin kanssa tällainen soittolista junabiiseistä. Tämä on siis oikastaan musabloggauskin. Kuunnelkaa junabiisejä ja tehkää sellainen omalle bändillennekin!




8 kommenttia:

  1. Tän blogin voittaa ehkä ainoastaan Solutoveri. Keep it going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentin kellonaika on yhtä sekasin kun tän blogin kirjottaja. Nyt on 22:05.

      Poista
    2. Kiitos. Kerro vielä millaisen eroottisen novellin tahtoisit lukea blogista :D

      Poista
  2. Tietenkin tarvitsemme eroottisen novellin. Mutta Macbook-seksin sijaan aiheeseen olisi sopinut hieman American Pie-tyyppinen pitsanovelli.

    Sitä paitsi eroottisissa elokuvissa (kuulemma!) on monesti varsin aktiivinen pitsakuski, joka tarjoaa nuorille opiskelijatytöille mielellään ekstrasalamia. No, nyt minä kerroin sen novellin jo.

    VastaaPoista