perjantai 16. maaliskuuta 2012

Porkkanat ja perunat

Hei vaan täältä säästäväisten maasta. Maasta, jossa penni venyy kuin Kirk Johnsonin sontaluukku. Tänään arvioidaan peruselintarvikkeista edullisimpia. Porkkanoita ja perunoita.

Ensin hintapuoli: kilo porkkanoita maksaa euron. Aika halpaa, ottaen huomioon, että porkkanat ovat hyviä ja terveellisiä. Kilosta porkkanoita lähtee nälkä ihan hyvin ja vielä paremmin jos porkkanoita sekoittaa jonkin muun ruoka-aineen kanssa. Äidinkielenopettaja kielsi aasinsiltojen käytön, mutta se ei ole tätä kyttäämässä. Niinpä pääsenkin tästä muiden ruoka-aineiden sekoittamisesta toiseen arvioitavaan tuotteeseen. Perunat ovat myös hinnaltaan varsin edullisia. Epäilen, että peruna ei ole yhtä terveellinen kuin porkkana, mutta halpaa tämä on. Halvempaa kuin makkara. Väite makkaran  halpuudesta onkin täysin typerä, koska peruna on makkaraakin halvempaa. Halpaa kuin peruna. Käytätte tästälähtien tuota versiota. Perunat maksoivat tänään 0.79 euroa kilo. Tarpeeni ei ollut kuitenkaan niin suuri, että olisin ostanut kilon perunoita kerralla, vaan ostin niitä vain 0,33 eurolla. Tosi halpaa. Maistamatta 10+

Mutta tiedättekö mikä ei ole halpaa? Persilja. Ostin nimittäin persiljaa, joka maksoi vain hädintuskin vähemmän kuin porkkanat ja perunat yhteensä. Vihollisten paskaa sanon minä. Tästä lähtien poimin vain nokkosta ja laitan sitä ruokaani. Siitäs saatte kartellimarketit ja maanviljelijät nenillenne. Näin alkukeväästä nokkosta voi olla hankala löytää, mutta kerään varmasti ensi kesänä koko vuoden tarpeiksi. Kostoksi. Kuten tunnettua on kosto on ruokalaji, joka on parhaimmillaan kylmänä;  näkisin aiheelliseksi, että nokkoset kasvaisivat talvellakin.

Olenkos kertonut siitä, kun olin provinssirockissa todella jurrissa ja maha oli sekaisin? Tuolloin en vielä tuntenut tehojuoman voimaa ja syystä tai toisesta jouduin sitten käymään niinsanotulla kyykkypaskalla pusikossa. Pyllistin reippaasti pensaikkoon ja märkää pierua rupelsi komeasti. Kyykistyin vielä vähän enemmän ja takapuoleni osui nokkospuskaan. Myöhemmin soitin aiheesta komean laulun, jossa riemuitsin siitä, että pallit eivät osuneet nokkospuskaan. Etpä saanut kostettua provinssirockin leirintäalue vaikka kovasti yritit HÄHÄ! Kylmää kyllä oli, mutta kostoa ei.

Kuvassa porkkanoita ja perunoita sekoittumassa sipulien kanssa muodostaakseen linssikeittoa.














Lähteet:
http://www.billygoatgoatse.com/home/whoisgoatse
Viitattu 16.3.2012

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Grafenwalder vehnäolut

Heippa vaan kaikille. Taas kerran. Täällä ollaan. Juuri täällä tietokoneen äärellä näin. Acer-näppäimistön takana. Miksikö acer? No siksi, että Jaakko kaatoi lasin viiniä hyvälle keytronic-näppikselleni ja se meni pilalle. Ei sillä, että tämä acer näppis olisi mitenkään erityisen huono. Halpaa paskaa. Kesti vain hieman tottua vähän matalaan profiliin. Soundihan tässä on yllättävän hyvä. Vähän napakampi atakki ja diskanttisempi tietysti voisi olla, että kuulostaisi fallout 3:n tietokonehakkerointi soundilta. Siinä pelissä oli kyllä kaikkea turhaa paskaa. Tiirikointi vielä meni, mutta se saatanan hakkerointi oli typerää ajan hukkaa. Lataa/tallenna runkkausta pahimmillaan. Imekää paskaa läskinaamakoodaajat. New Vegasissa en edes muista hakkeroineeni? Oliko siinä edes tälläisia tilanteita? Ei ainakaan siinä määrin kuin fallout kolmosessa. Kakkonen on paras. Nyt, aina ja ikuisesti. Aamen 666.


Olen melko varma, että voin jaaritella vielä täysiin aiheeseen kuulumatonta asiaa ainakin yhden kappaleen verran ennen varsinaiseen asiaan menemistä. Täytyy muistaa, että yksittäinen lause ei ole kappale. Tämän faktan kerrottuani olen kirjoittanut jo kolme lausetta. Eli voin siirtyä hyvällä omallatunnolla kertomaan oluesta.

Lidl on tuonut markkinoille huimaavan uutuustuotteen: Grafenwalder vehnäoluen hyvin kilpailukykyiseen hintaan. Tölkki maksaa 1,79€/0,5l. Juoman ensipuraisu on tyypillisen banaaninen ja yllättävän hyvä, mutta haihtuu nopeasti. Toivoisin maun viipyilevän suussa pidempään. Hintaluokassaan tämä on kuitekin melko onnistunut. Pieni metallinen sivumaku taisi jäädä, mutta todella harmiton. Alle kahden euron hinnalla tämä varmistaa paikkansa ostoskorissa varmasti. Vaikkei olut tyylilajissaan ole mitenkään parhaasta päästä niin mukavaa vaihtelua ja hyvä lisä lidlin edulliseen valikoimaan.

Lisätietona voin ilmoittaa, että onnettomasti kävi niin, etten itse löytänyt tätä tuotetta myymälästä. Niinpä joinkin tällaisen tarkkasilmäisemmän kaverini luona, joka reiluna miehenä tarjosi tämän makunautinnon. Tästä johtuen minulla ei ole tuotteesta kuvaa lainkaan. Laitan sen sijaan kuvan habastani:

Oisi ehkä pitänyt ottaa pumppi päälle!




















torstai 16. helmikuuta 2012

Kaksi yhden hinnalla: Lidlin tehojuoma ja animation-suklaa

Heippa vaan kaikille! Täällä ollaan taas. Tänään jouduin käymään töissä kolme kertaa kakalla. Voitteko uskoa? Palkka juoksee ja mies vaan piereskelee. No en ainoastaan piereskellyt, vaan pelasin samalla angry birdsiä. Ilmaista mainosversiota tietenkin.

En tiedä miksi maha oli sekaisin, mutta nyt se on kunnossa. Kiitos Lidlin herkullisen ja toimivan tehojuoman. Olen aiemminkin arvostellut tehojuoman tässä blogissa ja taisin mainita, että lidlin tuote on kova haastaja ja tottahan tuo on. ProViact-tehojuomaputeli on kilpailijoiden tuotetta isompi ja pakkauksessa pulloja on neljä. Hintaa on 1,29€ eli tuote on hieman rainbowia kalliimpi. Maku on olevinaan appelsiini, mutta mielestäni tämä maistuu toffeelta. Makeutusaineena näyttäisi olevan ihan oikea sokeri, eikä mitään sisäelimiä tuhoavaa myrkkyä. Tällä tulee hyvä kakka. Arvosana sata200.

Koska otsikossa taisin luvata kaksi tuotetta kerralla niin joudun ehkä lunastamaan lupaukseni. Toinen arvioitava tuote on lidlin animation-merkkinen suklaa. En todellakaan tiedä mistä tällainen nimi tulee, mutta nimi ei ollut se syy miksi ostin tämän tuotteen vaikka nyt huvittaa ja hämmentääkin. Todellinen syy sille on pakkauksen uskomaton ankeus. Tässä on kuva hymyilevästä kakarasta. Tuollainen ärsyttävän näsäviisaan näköinen talttahammas. Tulee ihan mieleen tv-sarjojen rikkiviisaat superlapset jotka ratkaisevat aikuisten ongelmat lahjakkuudellaan vaikka aikuinen sille koko ajan karjuu, että olet tiellä. Vähän kuin Star Trek next generationin Wesley. Ihan samanlainen rasittava paska. Picard vaan karjuu: "WESLEY! WESLEY!". Tämän jälkeen Wesley angstaa hieman, pelastaa päivän ja jakso on pilalla. En tiedä kumpi oli pahempi, Wesley vai Worfin poika Alexander. Wesley sentään älysi lähteä koulunpenkille, mutta Alexanderin koulu oli Enterprisellä. Ja aina, kun jakso keskittyi Alexanderiin se oli aivan perseestä. Alexanderilla oli vaikeaa koulussa, kun se ei halunnut olla ihminen vaan klingoni, seuraavalla viikolla se halusikin olla kuin ihminen ja Worfia vitutti ja se karjui puolestaan: "ALEXANDER ALEXANDER" ja sitten angstattiin. Miksi muuten hyviin sarjoihin pitää tunkea ärsyttäviä kakaroita? Lapsikatsojia varten? Pitäähän toki joka sarjasta löytyä joku samaistumisen kohde kaikille. Itselleni se oli Kirk. Samanlainen alfauros kuin minä. Tiedättekö muuten mikä oli motivaatio Caprica sarjan luomiselle? Battlestar Galactican katsojissa ei kuulemma ollut tarpeeksi naisia, niin sarjaa suunnattiin naisille. Mutta Caprica oli ihan surkea. Eli onko naisille sarjojen suuntaaminen sitä, että tehdään tahallaan paskaa? Vähän kuin star trekin lapsijaksot?

Jäätävän ahdistavasta pakkauksesta huolimatta itse suklaa on herkullista. Kuin kindermunien suklaa, mutta sitäkin parempaa ja sitä on kerralla enemmän. Koko paketti maksaa 1,69€. Tämä ei mielestäni ole näin hyvästä suklaasta yhtään liian jyrkkä hinta. Arvosanaksi tälle annetaan alkuperäisen Star Trekin jakso: Doomsday machine. Tosi hyvä jakso.
"Oon rasittava paskakakara ja pilaan sun lempparisarjas."

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Adolf Liidelin härän pippuripihvit

Adolf Liidel tarjosi meille viime viikolla edullisesti neljä härän pippuripihviä. Koko paketti maksoi 5,99€. Tämä tarjous tuntui minusta kohtuullisen edulliselta ja annoin itselleni marssikäskyn kohti lidlin myymälää. -26 asteen pakkasessa suoritetun kahden ja puolen kilometrin pikamarssin jälkeen  saavuinkin lidlin myymälään ja kaappasin paketin mukaani. Olin jo suunnitellut lisukkeet: uunijuureksia, chipotlemajoneesia rapeaa salaattia, sipulirenkaita. Mediumiksi paistetut pihvit oikein sulivat suussa. Olen ihan helvetin kova jätkä laittamaan ruokaa. Ihailkaa.

Itsekehun puuskassani koen olevani asemassa jossa voin jopa antaa teille kokkausvinkkejä: Kun olette paistaneet pihvin niin seuraavana päivänä sen lämmittäminen mikroaaltouunissa ei tee sille kauhean hyvää. Koostumuksesta tulee hieman kuminen. Toisaalta tämä voi olla hyväkin asia jos on oikealla tavalla perverssi. Olen lukenut internetistä ja kuullut isoilta pojilta, että jollain henkilöillä voisi olla fetissi kumiasuihin. Luulisin, että tämänkaltaiset persoonalliset sukupuoliset mieltymykset eivät ole edes kovin epätavallisia. Ihmiset vaan eivät mainosta niitä esimerkiksi t-paidoilla. Olisihan se hienoa jos mainostaisivat, eikö? Voisi esimerkiksi baarissa tai kirjastossa lähestyä ihmisiä joiden seksuaaliset parafiliat vastaavat omia mieltymyksiä. Eikö olisi hienoa mennä baariin esimerkiksi JUHA MIETO FETISSI-tekstillä varustettu paita päällä ja löytää juuri se unelmien Mietaa jonka partaista poskea vasten painaa päänsä? Tosi kivaa olisi jos ihmiset näin jakaisivat itsestään tietoa. Ei tarvitsisi aina jännittää, että tykkäisiköhän tuo tyttö nyt samoista seksijutuista kuin minä, kun se olisi jo t-paidassa kerrottu. Tai tytöillä se voisi olla joku toppi, tai mitä ne liian isot hipsteripaidat on? Nekin on ihan söpöjä. Semmosiinkin voisi painaa tekstiä. Teksti tulisi varmasti myös luettua, sillä kyllähän sitä tissejä tulee vilkuiltua.

Pihvit siis olivat hyviä ja mikrossa lämmitettyinä vähemmän hyviä (paitsi jos on kumiperverssi). Voisin hyvinkin suositella näitä teille, mutta tarjous taisi loppua jo viime viikolla. Mitä hyötyä tästä kirjoituksesta siis oli teille? Ei varmaan mitään jos nyt alkoivat härän pippuripihvit himottaa. Ehkä vastaisuudessa sitten luette Adolf Lidelin tiedotteen tarkemmin niin pääsette jyvälle hyvistä tarjouksista. Arvosana tuotteelle: 88.






sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Bellarom-kahvi

Ja tänään tarjolla: Lidlistä ostettua Bellarom-kahvia. Sitä vihreässä pakkauksessa myytävää tummempipaahtoista. Hinta on 3,69€. Huomattavasti halvempaa kuin useimmat kahvilaadut joita suomalaisissa silkan ahneuden pyörittämissä kartelliketjuissa myydään. Saksalainen epäitsekkyys ja kohtuus rahanhimossa tarjoaa meille siis tasokasta kahvia järkihintaan. Ja taas tuli spoileri. Menin möläyttämään, että kahvi on tasokasta. Kyllä tämä on hyvää ja pehmeätä kahvia. Ihan erilaista kuin coffee ja perfetto. Tätä kannattaa jopa oikeasti ostaa. Voittaa mm. hienon ja täyteläisen juhlamokan. Voittaa kuin Ivan Drago voittaa Apollo Creedin. Murskaavasti ja ihan puskista. Niin jämäkästi, että juhlamokan kaverikahvilaadun täytyy lähteä siperiaan juoksentelemaan metriseen hankeen ja vetämään kivirekeä perässä että pärjää.

Mietitäänpä hetki erilaisten kahvien imago-asioita. Juhlamokka ja kulta katriina ovat sellaisia mummokahveja. Juodaan kuivakan pullan kanssa. Ostetaan siksi, kun sitä on aina ostettu, kun ei tiedetä paremmasta eikä kiinnostakkaan. Siksi lidlin hyllyissä pyörii yksinäistä ja surullista Bellarom kahvia. Trendikkäät kaupunkihipit eivät tietenkään voi tätä ostaa, kun ei ole luomua eikä reilua kauppaa. Ja muut eivät osta koska on halpaa, eli varmaan huonoa. Bellarom-kahvi on varmasti edellisessä olemassaolossaan tehnyt jotain kamalaa. Saksalaisena tuotteena se on varmasti ollut osallisena natsisaksan tekeleissä varmastikkin SS-upseereiden herkkukahvina. Nyt se sitten maksaa karmavelkaansa lidlin hyllyssä hyljeksittynä välimallin tuotteena.

Arvosanaksi tälle mahdollisesti antisemitistiselle kahville annetaan Sturmbannführerin arvo.











keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Lidlin Malux-pekoni

MALUX! Sulatelkaapa sitä. Sanokaa se ääneen. Miten hieno nimi pekonille, tuollainen nimi voisi olla vaikka planeettoja syövällä sarjakuvapahiksella. Sellaisella tosi pahansuovalla mustiin pukeutuvalla ukkelilla jolla on hassu kypärä ja vyössä M-kirjain.

Itse pekoni on halvinta mitä löytyy. Se maksaa yleensä noin 0,99€. Tällä kertaa se oli tarjouksessa ja kaksi pakettia maksoi 1,5€! Huomionarvoista on myös se, että tämä on 140 gramman pakkaus. Toiseksi halvin pekoni on rainbowin tuote, joka maksaa muistaakseni noin 1,2€, mutta pakkauskoko on vain 120g. Kotimaisten "merkkivalmistajien" pekonit maksavatkin sitten jo lähes 1,60-1,70€. Eikä pakkauskoko ole suurempi. Euroshopperin hintaa en myöskään ole laiskana jaksanut selvittää, mutta ei se alle euroa maksa. Ei varmana maksa. Syön hattuni jos olen väärässä. Pekonista tehdyn hattuni, jonka varmasti teen lidlin malux-pekonista, jos nyt satun väärässä olemaan. Mutta olen hyvin varma, että en ole.

Pekonihattu on kuitenkin niin hyvä idea, että saatan tehdä sellaisen vaikka olenkin oikeassa. Pekonihattu pitäisi varmaan tehdä jonkinlaisena punoksena ja paistaa, ettei se olisi ällöttävä. Ehkä siihen voisi laittaa vähän cheddaria ja chilikastiketta. Jotain chipotle-henkistä. Ai, että se olisi hyvä hattu. En ikinä unohtaisi sitä jatkoille tai muuallekkaan.

Pahansuopa planeettoja nielevä malux-pekoni on muuten ihan yhtä hyvää tai jopa parempaa kuin muutkin pekonit. Tämä on yllättäen hyvinkin lihaisaa. Valmistettu Saksassa. Jos kotimainen tuote on ylihintaista paskaa: Suosi ulkomaista! Heil Hit... Lidli.

Arvosanaksi annetaan neljä paria polvet lukossa marssivia kalpeita jalkoja käärittyinä pussihousuihin ja nahkasaappaisiin. Kunnolla rasvattuihin nahkasaappaisiin joissa on kopisevat pohjat.





perjantai 16. joulukuuta 2011

Rainbow rypsiöljy, Xtra mozzarella ja Koff III-olut.

Katselin tuossa, että olen vuonna 2010 kirjoittanut vain viisi merkintää tähän blogiin. Tosi ankeata ja laiskaa. Ninpä ajattelin hyvittää tämän kirjoittamalla kerralla kolme arvostelua. Sovitaan, että nämä on viime vuoden juttuja. Eiks joo? Lupaan myös tällä kertaa skarpata niin paljon, että tarkistan hinnat ihan kuitista. Voitte olla varmoja, että tuotteet sitten oikeasti ovat halpoja.

Rainbow rypsiöljy
Tämä Belgiassa valmistettu öljy on maultaan aika neutraalia ja ajaa asiansa ihan siedettävästi. Liukastaa paistinpannua sen verran, etteivät pihevit tai muut pannussa kärytettävät asiat tartu siihen kiinni. Ei myöskään vaikuta ruuan makuun posiitiivisella tai negatiivisella tavalla. Pullossa kehutaan, että tämä sisältää runsaasti omega 3-rasvahappoja. Nehän olivat terveellisiä? Tätä kun vetää pullon huiviin niin kyllä välttyy syövältä ja sydänsairauksilta. Litran puteli maksoi 2,52€. Taisi olla halvinta mitä S-marketin hyllystä löytyi. Xtra voi olla halvempaa, mutta en ainakaan huomannut. Sovitaan, että tämä on näillä puheilla halvin. Sovittiinhan me jo, että nämä on viime vuotisia kirjoituksia, että voidaan varmaan tässäkin joustaa?

Arvosanaksi annan. Jollekulle kivalle :3

Xtra mozzarella
Tämä 125g pakkaus maksaa vain 0,79€. Ehdottomasti juustohyllyn edullisimmasta päästä, mutta onko sillä väliä? Aika vähän. Nimittäin triplasti kalliimpi luomu mozzarella on kyllä parempaa, mutta ei niin paljon, että se maistuisi pitsassa. Raakana eron huomaa. Mutta tämä on ihan kelpoisaa bulkkijuustoa pitsan täytteeksi ja ihan hyvää raakanakin.

Siinä teille jo kaksi arvostelua. Siitäs saitte! Hähä! Koska tuo äskeinen arvostelu oli tosi lyhyt ja asiallinen ajattelin kertoa teille vähän napanöyhdästäni: Minulla oli tänään punainen t-paita ja napanöyhtä oli vähän punertavaa. Oon vähän lihonut niin paita hinkkaa mahaa.

Koff III-olut
Olen arvostellut huomattavan määrän halpoja oluita, mutten ole nähnyt metsää puilta. Koffin kolmonen on yksi edullisimmista kaupassa myytävistä alkoholituotteista. 0,33l tölkin hinta näytti tällä kertaa olevan 0,68€. Maultaanhan olut on neutraali peruslager, joka ei yllätä eikä petä. Helppoa juotavaa etenkin jos on aloitellut juomisen jollain maukkaammalla. Ei tällaista oikein voi analysoida tarkemmin, kun ei ole mitään mistä puhua.

Koffista tulee aina mieleen Kerava. Keravasta taas Rane ja keravan kollit. Herranjestas millaista paskaa vintiöt oli. Ei voi ymmärtää miten noin tasotonta roskaa on joskus näytetty televisiosta. Toisaalta oliko joku pulttibois parempi? Ankeasti tehtyä peruukit päässä ölinää ja edes näyttelijöiden repeilyitä ei oltu viitsitty leikata pois. Todellista halpaa paskaa. Ja todella todella jäätävää sellaista. Tuollaiseen törkeään ihmisiä aliarvioivaan televisiopaskaan verrattuna tämä olut on kuin graalin maljasta juotu Kristuksen veri. Arvosanaksi annan täydet pisteet kaikilla mahdollisilla arvosteluasteikoilla, muuten näitä asioita ei voi verrata.

Esimerkkejä erilaisista arvosteluasteikoista:
-Kouluarvosana 10 (Asteikko 10-4, jossa 10 on paras ja 4 huonoin)
-Viisi tähteä ***** (Asteikko 1-5 tähteä, jossa viisi on paras mahdollinen arvosana ja yksi huonoin)
-Musiikkiin vertausasteikko: Mamba (asteikko, jossa Mamba on absoluuttisesti parasta ja kaikki muut vähän tai paljon huonompaa)
-Vihollisille juottamisindeksi: juon itse (Asteikko, jolla arvioidaan suostuisiko juottamaan juomaa edes vihollisilleen. Jos ei suostuisi juottamaan edes vihollisillekkaan, niin on tosi tosi huonoa kuraa. Itse juotava on jo ihan kelpoa. )


Tässä kuva aiheesta. Kattokaa sitä! KATTOKAA!