Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. toukokuuta 2013

Bataatti

Tiesittekö, että olen kakkinut samalla vessapöntöllä kuin pop-tähti Haddaway? Tämä "What is love, baby don't hurt me."-jäbä. Jos olen kertonut tämän jutun ennenkin niin ihan sama. Ette te näitä kaikkia juttuja kuitenkaan ole lukeneet. Oltiin nimittäin soittamassa kusenpolttamaa suomi-iskelmää/rockia samassa jyväskyläläisesä ruotsinlaivayökerhossa, jossa Haddaway oli ollut viikkoa aiemmin. Takahuone oli tietenkin sama. Jos Haddaway ei sinne kakannut, niin ainakin on pissannut, ehkä jopa pitkin laitoja. Vittu mikä jätkä. "What is love..." hyräilee ja kusee tahallaan reunuksille ja niiden yli pieniä roiskepisaroita lattioille.


Tiedättekös mitä bataatti maksaa nykypäivänä? Eurolla ja kymmenellä sentillä saa puolen kilon bataatin. Ostin tämän lidlistä, mutta ei kai se paljon kalliimpaa muuallakaan ole. Bataatti on ehkä ravitsevampaa kuin peruna. Wikipedian mukaan siinä on perunaa enemmän energiaa, ravintokuitua B- ja C-vitamiineja ja betakaroteenia. Terveysherkkua siis.

Puolen kilon murkulasta tekee muutaman annoksen maukasta ruokaa. Itse ajattelin tehdä keittoa. Myös uunibataatti on herkullista. Annan tähän nyt pari häpeällisen helppoa ruokareseptiä:

Venebataatit uunissa:
Pese bataatti hyvin ja lohko se sellaisiksi veneperuna/lohkoperunamaisiksi viipaleiksi. Laita uuni 250 asteeseen. Kaada bataattien päälle kunnon loraus öljyä (sellaista syötävää öljyä ei esimerkiksi sellaista, jota pistät moottorisahabensan sekaan tai paperikonehydrauliikkaan), chilijauhetta, mustapippuria ja vapaavalintaisia yrttejä. Anna olla uunissa 15 minuttia 250 asteessa ja tämän jälkeen puoli tuntia 225 asteessa. Nom.

Bataattikeittu:
Lohko bataatti, muutama porkkana, desi punaisia linssejä ja sipuli kattilaan. Keitä, kunnes kaikki ovat pehmoisaa höttöä. Soseuta kaikki sauvasekoittimella, lisää ruokakermaa ja chilitahnaa oman makusi mukaan. Tässä vaiheessa kannattaa lisätä myös suolaa, mustapippuria ja mahdollisesti kuollutta eläintä. Itse suosin joko katkarapuja tai siskonmakkaraa. Helvetin simppeliä ja hyvää.

Bataatin arvosana 5/5. Helvetin hyvä. Ai saatana mitä parhautta, mahtavuutta ja loistokkuutta.

Bataatti. Köynnöskasvi, joka tekee kauniin kellokukan. Hyvin kaukaista sukua perunalle.
















Meinasin jatkaa musablogaamista tänään, mutta en jaksa. Siksi laitan tähän vielä täysin aiheeseen liittymättömän epämääräisen tarinan.

Rauni-Leena Luukainen-Kilden taisin mainita edellisessä postauksessani. Hän tarinoi kosmisilla parapäivillä, että hänen asuntonsa huonekalujen paikkoja siirrellään kiusallaan ympäriinsä sillä aikaa, kun hän on poissa. Tavaroita piilotellaan ja niin edelleen. Onko kenellekkään teistä käynyt samaa?

Itse kerran etsin tiettyjä kyniä vaikka miten pitkään. Olin varma, että ne ovat kirjoituspöytäni keskimmäisessä pöytälaatikossa. Otin koko laatikon pihalle ja tyhjensin sen lattialle. Kyniä ei löytynyt. No noin viikon päästä, kun en enää tarvinnut kyniä ne löytyivät vahingossa kirjoituspöytäni keskimmäisestä laatikosta. Oliko CIA käynyt piilottamassa ne väliaikaisesti? Kusipäät saatana.

Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bataatti
Viitattu (10.5.2012)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Lidlin paistopiste: Lidl Äänekoski

Äänekosken lidl on tehnyt kunnioitettavan kymmenvuotisen uran ja on pian huikeilla kokemustasoilla. Lidleillä on muutamia erilaisia kokemustasoja joita käyn tässä nyt läpi. Ensimmäisen tason (level 1) lidl on sellainen, kuin se oli alkuperäisenä avatussa muodossaan. Lihat oikeassa takakulmassa ovelta katsottuna jne. Level 2 lidlissä järjestys on eri, mutta valikoima käytännössä sama. Lihat ovat nyt samalla seinustalla kuin sisäänkäynti laajoissa kätevissä kylmäaltaissa, eikä level 1 lidlin epäkäytännölisissä seinäkaapeissa. Level 3:lla lidl saa täysin uuden supervoiman. Sinne tulee paistopiste. Paistopiste jossa paistetaan tuoreita, epäterveellisiä hiilaripaskakötöstyksiä. Saa sieltä käsittääkseni myös ruisleipää, mutta tällä kertaa sitä ei ole testissä vaan kaameinta ja epäterveellisintä vehnätöhkää mitä voi saada.

Paisto-vitun-piste













Goudajuustosämpylä:
Suolainen. Juustokuorrute on erittäin maittava ja suolainen. Plussa siitä, että juustoa on oikeasti ihan selkeästi ja reippaasti. Leipä on pehmeää, mutta kohtuu tiheää ja sen verran iso, että jo yhdestä lähtee pikkunälkä. Tästä saisi varmasti erinomaisen hodarin työntämällä väliin edullisen, mutta maittavan lidlin bratwurstin. Suosittelen. Hinta 0,45€/kpl.


Brezel:
Jos luulin, että äskeinen tuote oli suolainen, niin tämä vasta onkin. Tämä on aivan helvetin suolainen ja iso saksalaistyyppinen rinkeli. Maistuu todella mainiolta. Juuri sellaiselta kaljanaposteltavalta, kuin tälläisen pitääkin. Suolaisuus auttaa varmasti kaljanjuonnissa. Jos ette tiedä mistä on kysymys, niin muistelkaa niitä pieniä naksuprezeleitä. Niissä on vähän sama aromi. Hinta 0,59€/kpl. Tämäkin on sen kokoinen, että pikkunälkä lähtee taatusti. Tätäkin uskallan suositella jos pitää brezelin aromista.

Suklaatyyny:
Jos äskeinen oli epäterveellistä rasvaisuuden ja suolaisuuden puolesta, niin tämä on sitten ihan pelkkää voitaikinaa. Ja erittäin voista sellaista ja täytetty suklaalla. Ei kuitenkaan kauhean makeaa. Suklaa on sopivan tummaa ettei tästä tule makeusähky. Ähky tulee silkasta voin määrästä. Varmaan ihan hyvää kahvin kanssa, kun on myös kaamea välipalahimo. Tätä uskallan suositella varauksetta. Hinta 0,49€/kpl.

Omenatasku:Tämäkin on voitaikinaa. Täynnä makeaa omenahilloa, joka on yllättävän hedelmäistä. Tästä voi jo herkempi saada makeusähkyn. Tämä taas menee varmasti hyvin kuivemman (käytän tässä nyt paremman puutteessa tällaista viinitermiä kuvaamaan epämakeutta) teen kanssa. Tämä näistä maistuu erityisen kotipaistetulta ja epäteolliselta. Suosittelen. Hinta on 0,59€/kpl.

Hiilaripaskaa

























Kaikista näistä tuotteistä täytyy sanoa, että näiden etu muihin kaupoista saataviin leivonnaisiin on se, etteivät nämä maistu lainkaan teollisilta ja ovat takuulla tuoreita. Iso plussa lidelille jotka jaksavat paistaa nämä kötöstyksensä itse. Hintahan näissä on hyvin kilpailukykyinen. Mieti vaikka mitä maksaa siwassa, elosella, tai jopa citymarketin paistopisteessä vastaavat tuotteet jotka eivät ole mitenkään näin tuoreita, vaan kannettu jostain leipomosta yötämyöten ties kuinka kaukaa. No ehkä jotkut leipovat itsekin, ainakin citymarketit, mutta siellä tuotteet ovat paljon ankeamman makuisia ja kalliimpia.

Kolmostaso tuo mukanaan myös yhden heikkouden meille räväkkää sinkkuelämää viettäville, mutta edun perheellisille: perheparkin. Suoraan invapaikkojen vieressä. Tämä on selkeä vihjaus lidin agendasta saada ihmiset lisääntymään. Palkitaan arjalainen rodunjatkaja siitä, että hän lisääntyy. Parempi pysäköintipaikka lidlissä. Valtakunnanjohtajat Soini ja Siitoin tunnetaan kovina abortin vastustajina ja eikö natsisaksassakin palkittu kansalaisia siitä, että teki enemmän lapsia? Nyt cityhipit tarkkana, ettette vain tue FASISMIA käymällä lidlissä.

Mutta mitä kolmostason jälkeen? Tämä ei suinkaan ole lidin levelcappi vaan nelostason lidleissä, joita mm. Keski-Euroopassa on on valikoimissa jopa kovaa viinaa. Omat rommit ja vodkat löytyy. Vitoslevelin lidleistä olen nähnyt vain kuvia.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lidlin halvat herkkulijuustut: Manchego ja chilicheddar

Lippu korkealle! Adolf Lidel on taas tarjonnut tasokkaita herkkuja halvalla ja te kurjat olette missanneet tämän. Ai miksikö en kertonut, että tällaista on tarjolla? No en minä vastaa teidän syömisistänne herranjestas. Katsokaa sitä mainoslehtistä, joka teille kannetaan kotiin. Jos olette tyhmyyksissänne laittaneet "ei mainoksia"-lapun niin saatte kyllä syyttää vain itseänne. Ainoa syy ottaa mainoksia kotiin on Adolf Lidelin tiedote. Hieno tunne tulla työpäivän jälkeen kotiin ja ottaa eteisen lattialta uusi lidlin mainos ja istua lukemaan se oikein ajatuksen kanssa. Keskiviikko on tämän vuoksi viikon paras päivä. Ja kyllä, minulta pääsee lukiessani pieniä "UIJUIJUI"-huudahduksia, kun on niin halpaa.

Arvioitava tuote numero yksi on siis manchego-juusto. Nyt tunnustan, että en muista minkä hintainen tämä oli.  Heitin kuititkin Porissa roskikseen. (voin kertoa jonkun hassun kommelluksen Porin matkalta jos maltatte lukea tämän jutun kokonaan) Ehkä 3,60? Veikkaan, että oli alle neljä euroa. Kuitenkin kuulemma puolet halvempaa kuin stockmannilla. Jarkko sanoi. Uskokaa sitä. Tosi halpaa. Onko tämä sitten hyvää? Jos pidät ankeasta pahvilaatikon makuisesta rasvattomasta pirkkajuustosta niin tämä ei ehkä ole sinun juustosi. Yllätyin itsekin maun voimakkuudesta. Tosi herkullista. En oikeastaan osaa kuvailla juuston makuja, että joudutte tyytymään nyt tähän. Voimakkaan ja hyvän makuista. Valmistettu Espanjassa lampaan maidosta. Ostakaa ja herkutelkaa. Arvosana 4/5 sormea kädestä. Mietitäänpä mikä sormi se puuttuva olisi? Ei niin tarpeeton kuin pikkusormi eikä niin tarpeellinen kuin peukalo. Sanotaan, että nimetön.

Lupasinko jonkun Porinreissu kommelluksen? No tässä tulee: Turbojugend-tyyppejä meni hissiin liikaa ja ne jäi sinne jumiin. Niillä oli pelkät turbojugend-takit päällä ja munassa sukka. Hassu kommellus.

Toinen arvioitava tuote on chilicheddar. Valmistettu britanniassa. Tämä on periaatteessa aika hyvää cheddaria ja nimensä mukaan jopa melko tulista. Ongelmana on se, että tulisuus peittää muuten aika hyvän cheddarin aromia. Maksoi jotain 2,5€. Melko halpaa tämäkin! Arvosanaksi annetaan sama kuin edellä, mutta vaihdetaan nimetön etusormeen, koska se on mielestäni tarpeellisempi sormi. Ainakin nenänkaivuussa.

Yritin kovasti miettiä tämänkin juuston kohdalla jotain termejä jotka kuvailisivat tätä, mutta en vain osaa. Ehkä en enää koskaan arvioi juustoja, koska en tunne alan termistöä enkä jaksa kyllä opetellakkaan. Olen laiska. Poden kuitenkin huonoa omaatuntoa näin huonoista ja epäinformatiivisista arvioista, niin arvioin pikaisesti kasan Porin ruokapaikkoja.

Karhu pitseria:
Ikkunassa oleva kebab-tankoa raateleva karhu houkuttaa sisään välittömästi jäätävällä ankeudellaan. Sisältä vaikutelma onkin sitten ihan eri. Tämähän on hieno! Ja listalta löytyy myös KARHU SPECIAL-pitsa. Ei jäänyt epäselväksi mitä tilataan. Alas istuminen kuitenkin muuttaa ensivaikutelmaa. Pohjois-Koreamaiset seinämaalaukset, joissa hymyilevä mies antaa kauhusta irvistävälle naiselle kukkia hiekkarannalla ja koiranpentuja käsissään pitävät Kim-Jong Unit ahdistavat ja huvittavat. Vessakin oli melko "etninen".

Millainen se karhu special sitten oli? Ihan kaamea. Täytteitä piti olla: pekoni, kebab, salami, kinkku, aurajuusto, juusto. No salamia ei ONNEKSI ollut. Tavallisesti tämä kiukuttaisi, mutta tämä oli niin jäätävä suola- ja ihrapommi, että en toista ole nähnyt. Tätä piti kurkistaa monenmonta kertaa laatikkoon matkalla autolle, että onko tämä oikeasti totta.

Porin ersi (kebab house)
Täällä olin niin kännissä, että en muista muuta, kuin, että ruokalista oli sama kuin jossain Tampereen pitseriassa. Hämmentävää. Pitsa oli kuitenkin todella hyvän makuinen vaikka täytteitä oli melko vähän. Mutta huippuli maku ratkaisi. Porin paras känkkylä. Plussaa erinomaisesti H-nuotissa soivasta nurkasta.

Joku ankea grillikoppi seinässä
Tämä on siinä vähän keskustasta poispäin monikulttuuriyhdistyksen vieressä. Nätti myyjätyttö, mutta siltä puuttui kulmakarvat, niin Sampo ei sitä kelpuuttaisii tyttöystäväksi. Herkkuhampurilainen oli hyvä ja sopivan kokoinen. Filehamppari oli myös mainio, mutta olisi kaivannut makean BBQ-kastikkeen. Paikalliset kehuivat grillin majoneesia, mutta se oli melko keskitasoa.

Kung Fu kiinalaisbuffet
Iso kuva Bruce Leestä  ikkunassa. Ei saatana. Tämä oli testattava. Keskitasoinen buffetlounas varsin kelpoisalla sushilla ja erinomaisella friteeratulla kanalla. Ilmapiiri oli kuin aidossa kiinalaisravintolassa Kiinassa, joten siitä iso  plussa heille. Myös arominvahvennetta oli käytetty erittäin autenttisella otteella. Sisällä oli toinenkin Bruce Leen kuva. Jes.

Protip: tuo cheddar homehtuu tosi nopeasti, että parempi heittää se hetulaan IHAN TÄYSIÄ. 

torstai 31. toukokuuta 2012

Grillimaisteri Pekoni Bacon XXL 3-pack

Eräs läheinen ystäväni oli tänään alakuloinen ja huonolla tuulella. Ajattelin piristää häntä ja kertomalla ostaneeni 420 grammaa pekonia. Hän piristyikin kovasti. Pekoni on parannus kaikkeen!

Arvatkaapa mistä kaupasta tällainen ihmetuote löytyy? No tietysti maailman parhaasta kaupasta lidlistä! Täytyy myöntää, että 420 grammaa pekonia on melkoinen ylilyönti yksin syötäväksi, mutta AKAT HILJAA. Elän villiä sinkkuelämää.

Pakkauksen hinta oli 2,79€. Matemaattisimmat teistä nyt jo varmaan laskivatkin, että kilohinta on alle seitsemän euroa. Ajatelkaa kilo pekonia, alle seitsemän euroa. Tosi halpaa. Tämä taitaa käytännössä olla ihan samaa pekonia kuin aiemmin arvosteltu saksassa valmistettu erinomainen malux-pekoni, mutta uusi pakkaus ja brändi on tietenkin yhtäkuin uusi tuote.

Oikeastaan, kun tulin tähän johtopäätökseen (etenkin maistamisen jälkeen), että tämä on samaa pekonia, niin en todellakaan jaksa alkaa toistamaan itseäni ja arvostelemalla tuotetta täysin uudestaan. Arvostelustahan tulisi täysin samanlainen, koska tuote on sama. Sen sijaan kerron teille siitä, kun "Lootuksen" kanssa löydettiin kerran vessanpönttöjä:

Oltiin tulossa freetimestä aika hyvässä pöhnässä ja katsottiin, että lootuksen takapihalla on jotain vessanpönttöjä. Niitä oli mielestäni ihan hirveä kasa, ainakin kymmenen. Todellisuudessa niitä oli ehkä neljä tai viisi, mutta ei anneta sen haitata. Ajateltiin tehdä tosi hauska jekku, että kannetaan pönttö johonkin keskelle toria tai kävelykatua. Otettiin siitä sitten pöntöt kantoon ja todettiin, että ei helvetti nämä on kyllä ihan liian painavia mukavasti kannettavaksi ja lootuksen päälle tuli pöntöstä jotain ällöttävää vessalirua niin jätettiin homma sitten siihen.

Ajattelin vielä vääntää jonkun huonon vitsin grillimaisterista, grillikandi, grillitohtori, mutta en keksinut mitään niinpä kerron vielä kaupanpäälle pekonireseptin. Ei kannata nyt lukea pidemmälle jos et tahdo tulla kaameaksi läskiputeksi. Oikeesti ei kannata. Varoitan teitä ja kannattaisi uskoa. Lopeta lukeminen jos et tahdo tulla hirveäksi ihralaardikaamioksi. No varoitin teitä tässä tulee: Paahda pari palaa paahtoleipää pannulla rapeaksi, paista muutama siivu grillimaisteri pekonia myös rapeaksi. Iske leipien väliin majoneesia, tomaattia, pekonia ja kansi päälle. Ai, että on simppeliä lihomisherkkua.

Maailmoja syövä pahis malux-pekoni uudelleensyntyneenä isompana ja pahempana RANKEMMASSA mustassa paketissa jossa on tulisia hiiliä, terästä ja TULTA TULTA AAAAAAAA.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Dulano chorizo paprikasalami

Saksalaiset osaavat tehdä makkaraa. Myös tällaista eksoottisempaa savustettua kestomakkaraa luonnonsuolessa. Miettikääpä, että tässäkin makkarassa on periaatteessa makkaralihan sijaan mennyt kakkaa.

Lidlin makkarahyllystä löytyy siis tällainen mainio pitsantäyte hintaan 2,99€. Pakkaus on 300 grammainen. Muissa kaupoissa vastaava tuote maksaa lähes kaksinkertaisen hinnan. Erittäin kilpailukykyinen hinta. Pakkaus kertoo, että 100 grammaan tällaista makkaraa on käytetty 141 grammaa sianlihaa. Eli kun syöt tämän makkaran kerralla saat elimistöösi huimaavat 423 grammaa tiivistettyä sianlihaa kerralla.

Maku on suolainen, mausteinen, lihainen. Juuri sellainen kuin tällaiselta makkaralta sopiikin odottaa. Yleensä itse käytän tätä pitsassa, mutta olen myös kokeillut chili con carnessa ja toimii siinäkin erinomaisesti.

Lidlin kyky tuoda hyllyilleen laadukkaita tuotteita edulliseen hintaan jaksaa aina yllättää positivisesti. Tuotevalikoimasta löytyy yllättäviä helmiä aina vaan lisää. Hämmennyksekseni huomasin kuitenkin eilen, ettei liikkeessä ollut lainkaan salaatinkastiketta. Todennäköisemmältä tuntui löytää sieltä kääpiöhomopornoa. Vaikka en olekkaan erityisesti mieltynyt kääpiö- tai homopornoon, niin sen verran uskomattomalta salaattikastikkeen puuttuminen valikoimista tuolloin tuntui. Saksalaiset kuitenkin ovat jossain määrin tunnettuja myöskin erotiikkaviihteestään, niin mikseipä lidli voisi myydä pornoa ja vieläpä tällaista vähän erikoisempaakin tavaraa. Jos ei salaatinkastiketta ole, niin miksipä odottaisin löytäväni tylsää heterojynkkyä, missä tribaalitatuoitu ukkeli jyystää mekaanisesti naista jonka silikonirinnat pomppivat etovasti kuin vesi-ilmapallot ratkeamisen rajalla. Tuollainen tavara on enemmän s-ryhmän heiniä varmasti. Miettikääpä vielä sitä, jos olisi väärennettyjä kääpiöitä jotka kävisivät kääpiöitysleikkauksessa voidakseen näytellä kääpiöpornoa. Luomutissit kunniaan ja luomukääpiöt.

Kääpiöhomopornosta vielä sen verran, että vaikka internetissä tuleekin vastaan monennäköistä, niin tällaista en ole vielä nähnyt. Jos joku teistä löytää niin linkittäkää ihmeessä tämän blogin kommentteihin. Vielä parempi olisi jos löytyisi natsikääpiöhomopornoa. Olisi oikein perinteisesti saksalaista. Arvosana makkaralle valtava kääpiön mittainen hevoskulli (tämä on hyvä arvosana).

Natsihomomakkarapornoa

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Porkkanat ja perunat

Hei vaan täältä säästäväisten maasta. Maasta, jossa penni venyy kuin Kirk Johnsonin sontaluukku. Tänään arvioidaan peruselintarvikkeista edullisimpia. Porkkanoita ja perunoita.

Ensin hintapuoli: kilo porkkanoita maksaa euron. Aika halpaa, ottaen huomioon, että porkkanat ovat hyviä ja terveellisiä. Kilosta porkkanoita lähtee nälkä ihan hyvin ja vielä paremmin jos porkkanoita sekoittaa jonkin muun ruoka-aineen kanssa. Äidinkielenopettaja kielsi aasinsiltojen käytön, mutta se ei ole tätä kyttäämässä. Niinpä pääsenkin tästä muiden ruoka-aineiden sekoittamisesta toiseen arvioitavaan tuotteeseen. Perunat ovat myös hinnaltaan varsin edullisia. Epäilen, että peruna ei ole yhtä terveellinen kuin porkkana, mutta halpaa tämä on. Halvempaa kuin makkara. Väite makkaran  halpuudesta onkin täysin typerä, koska peruna on makkaraakin halvempaa. Halpaa kuin peruna. Käytätte tästälähtien tuota versiota. Perunat maksoivat tänään 0.79 euroa kilo. Tarpeeni ei ollut kuitenkaan niin suuri, että olisin ostanut kilon perunoita kerralla, vaan ostin niitä vain 0,33 eurolla. Tosi halpaa. Maistamatta 10+

Mutta tiedättekö mikä ei ole halpaa? Persilja. Ostin nimittäin persiljaa, joka maksoi vain hädintuskin vähemmän kuin porkkanat ja perunat yhteensä. Vihollisten paskaa sanon minä. Tästä lähtien poimin vain nokkosta ja laitan sitä ruokaani. Siitäs saatte kartellimarketit ja maanviljelijät nenillenne. Näin alkukeväästä nokkosta voi olla hankala löytää, mutta kerään varmasti ensi kesänä koko vuoden tarpeiksi. Kostoksi. Kuten tunnettua on kosto on ruokalaji, joka on parhaimmillaan kylmänä;  näkisin aiheelliseksi, että nokkoset kasvaisivat talvellakin.

Olenkos kertonut siitä, kun olin provinssirockissa todella jurrissa ja maha oli sekaisin? Tuolloin en vielä tuntenut tehojuoman voimaa ja syystä tai toisesta jouduin sitten käymään niinsanotulla kyykkypaskalla pusikossa. Pyllistin reippaasti pensaikkoon ja märkää pierua rupelsi komeasti. Kyykistyin vielä vähän enemmän ja takapuoleni osui nokkospuskaan. Myöhemmin soitin aiheesta komean laulun, jossa riemuitsin siitä, että pallit eivät osuneet nokkospuskaan. Etpä saanut kostettua provinssirockin leirintäalue vaikka kovasti yritit HÄHÄ! Kylmää kyllä oli, mutta kostoa ei.

Kuvassa porkkanoita ja perunoita sekoittumassa sipulien kanssa muodostaakseen linssikeittoa.














Lähteet:
http://www.billygoatgoatse.com/home/whoisgoatse
Viitattu 16.3.2012