perjantai 2. tammikuuta 2009

Fantasia kotiviini

Kotiviinin valmistus ei ole kovin kallista puuhaa. Etenkään jos saa kaverilta lainaan välineet, jolloin säästää kuluissa. Aiempien kokemusteni perusteella olen havainnut, että on täysin mahdollista tehdä ainetta jolla saa menestyksekkäästi juotua itsensä vahvaankin humalatilaan. Näissä viineissä maku ei ole se pääasia, eli valitsimme halvan ja vahvaksi käyvän valkoviinin josta tahdoimme kuitenkin tehdä kohtuullisen kuivaa siinä epäonnistuen.

Lopputulos on ihan juotava, ehkä se olisi vielä juotavampi jos viininvalmistuskumppanini eivät olisi ennen pullottamista sekoittaneet kaikkea sakkaa viinin sekaan ja tunkeneet sitä pulloon selkeyttämisen jälkeen. Pullotin kuitenkin viinin uusiksi itse saaden sen kohtuu selkeäksi.

Tuoksu on kirpeä ja hedelmäinen. Maku on vahvan ensipuraisun jälkeen hedelmäinen, kirpeä ja leveä, lievästi rusinainen, makeus on päällekäyvä, mutta ei ätläkkä. Jälkimaku on lyhyt ja nopeasti ohi, mikä tekee tästä viinistä varsin juotavan. Vielä, kun tätä laimentaa vähän vedellä painitaan maussa jo samassa sarjassa makeiden 5€ valkoviinien kanssa joita saa alkosta. Hintaa yhdelle pullolliselle tuli noin 1,5€, mikä tekee tästä erittäin kilpailukykyisen kännäysjuoman. Alkoholipitoisuus lienee 14-16% eli tämä täyttää tarkoituksensa erinomaisesti halpana juomakelpoisena tumujuomana.

+halpa
+nousee päähän
+itsetekemisen fiilis

-maku voisi olla parempikin

Suosittelen ehdottomasti kärsivällisille halvan alkoholin ystäville kotiviinin tekoa. Halvat kännit ja ihan juotavaa jos pitää viinistä. Voi laittaa myös booliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti