keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Livergy casual vaimonhakkaajapaidat ja bokserit

Heippa vaan kaikki vaimonhakkaajat ja vaimonhakkaajamieliset. Heippa myös kaikille miehenhakkaajille, koska tämänkertaisesta tuotteesta on myös naisten versio. Tai no voihan nainenkin olla vaimonhakkaaja siinä missä mieskin vaikka Timo miten sanoisi, että ei vaan voi.

Tällä kertaa arvostelussa on lidlin hihaton paita, jota myös tuttavallisesti vaimonhakkaajapaidaksi kutsutaan. Hinta näytti olevan 9,99€/3 kappaletta. Aika halpaa. Esimerkiksi muuten melko edulliselta H&M:ltä et saa näin hyviä ja halpoja vaimonhakkaajapaitoja. Aiemmin olen niitä suosinut, mutta nehän maksoivat edellisellä vilkaisulla yli 5€ kappaleelta ja niiden laatukin on huonontunut. Venähtävät mokomat! Lidlin laadukkaat livergy-paidat eivät venähdä. Voin siis varauksetta suosittaa näitä mukavan pehmeitä, lämpimiä ja hyvin istuvia paitoja. Moitin vain sitä, että naisten versiot maksavat 8.99€/3 kappaletta. Kammottavaa sukupuolisyrjintää miehiä kohtaan. Kuvitellaanko lidlissä, että miehen euro on oikeasti eri kuin naisen? Halpaa on silti. Kiiruhtakaapa siis ostamaan laadukkaita paitoja! 4/5 arvosana tulee sukupuolisyrjivän hinnoittelun vuoksi, muuten se olisi ollut täydet 5/5.

Mitenkäs sitten nuo bokserit? Aivan hyvät ja mukavat ovat nekin. Eivät ehkä ihan parasta mahdolista a-luokkaa, mutta todella kelvolliset ja istuvat. Hintakin on kolmelta parilta vain 7,99€. Halpaan hintaansa nähden nämä ovat oikein mainiot vaikka värivalikoima onkin vähän aneeminen. Arvosana 3½/5.

Tahtoisin vielä varoittaa tämän arvostelun lukijoita siitä, että en testannut noita naisten paitoja ja lisäksi nämä arviot perustuvat edelliseen erään jota lidlissä on ollut myynnissä, eli tuotteet eivät välttämättä ole 100% samat kuin ne, jotka minulla ovat olleet testissä jo kuukausien ajan. Mutta voidaanhan me aina lidliin luottaa? Eikös?

Mietin, että pitäisikö näistä kamoista nyt laittaa kuvakin? Mutta muistattehan, kun kerroin internet-hulluuden eri asteista ja niiden huipentuma oli munakuvan postaaminen internettiin? Jos ottaisin itsestäni jotain seksikkäitä bokseriselfieitä nettiin niin pelkään, että lähestyisin liiaksi tätä kriittistä rajaa normaalin ihmisen ja internethörhön välillä. Katsokaa nyt vaikka tätä, haluaisitteko, että muuttaisin nämä sivut tuollaiseksi avaruusaivokohellukseksi? Ette varmaan. Katselkaa kuvia tuolta Ilpon sivuilta, hieno mies.

Lisäksi jos alkaisin tänne liian erootillisia kuvia postailemaan aiheuttaisin teille liian suurta seksuaalista kiihottumista ja saattaisitte alkaa masturboida villisti vaikka työpaikallanne. Bussikuskitkin varmasti liikennevaloissa tätä blogia lukevat älypuhelimillaan. Kuvitelkaapa sitä, kun bussi myöhästyy itseään koskettelevan kuljettajan takia! Täysi kaaos pahimpaan ruuhka-aikaan!

Kun, ette saaneet nyt mitään muuta kuvaa niin tässä lohdutukseksi kuva ruotsalaisesta huoltoasemasta. Saatanan makeita keksejä myivät.















Oletteko muuten miettineet mikä on aidon huoltoasemakahvin maun salaisuus? Paras huoltoasemakahvihan on alunperin keitetty 80- ja 90-luvun taitteessa. Sen juuri on kuin ruisleivän juuri, jota tulee säilyttää ja vaalia sukupolvelta toiselle. Eli jätetään aina pannusta pohjat ja keitetään sen avulla seuraava yhtä autenttisen makuinen erä kahvia.

Orituvallahan on tunnetusti yksi Suomen vanhimmista huoltoasemakahvin juurista. Se on keitetty vuonna 1974, kun Kekkonen kävi siellä. Huoltoaseman seinälläkin on kuva Kekkosesta kahvikupin äärellä. Miettikääpä, että juotte melkein samaa kahvia kuin itse Kekkonen, kun siellä käytte!

Kaikkien nykyisten ABC-huoltoasemien kahvin kerrotaan periytyvän Äänekosken Hirvaskankaan esson kahviosta, eli jostain vuodelta 1988. Tässäpä teille siis kaupanpälle tällainen historiakatsaus Suomalaiseen huoltoasemakahviin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti