Kaikkihan ovat kuunnelleet entombedia. Ainakin kaikki hyvän ähinämusiikin ystävät. Muutamalla entombedin ensimmäisellä levyllä on hyvin tunnusomainen kitarasoundi, jota monet ovat koittaneet jäljitellä. Nykypäivänä ei ole enää mikään salaisuus, että kyseisen soundin saa Boss HM-2 pedaalilla vääntämällä kaikki nappulat täysille. Kyseistä pedaalia ei kuitenkaan enää valmisteta, joten laitetta on sellaisen halutessaan joutunut metsästämään käytettynä.
Kaikkien vähävaraisten muusikoiden sankari Uli Behringer on kuitenkin onnistunut kopioimaan laitteen ja laittanut myyntiin erittäin edulliseen hintaan. Tällä kertaa anonyymiksi jäävä muusikkotoverini oli pikkupäisään yrittänyt tilata tällaisen itselleen onnistuen tilamaan samalla kaksi. Minulle hän myi toisen pedaaleista 20€ edulliseen hintaan. Tämä lienee varsin käypäinen hinta tällaisesta rutkusta.
Laite itse on karmaisevan näköinen ja tuntuinen muovirutu. Materiaali tuntuu aivan käsittämättömän huonolta ja laite on kuulemma myös pintaliitoskomponenteilla tehty, joten korjaamisesta tai modaamisesta on turha haaveilla. Vaaleanpunainen neonväri on äärimmäisen heavy-uskottava. Patteriosastolle en päässyt millään loogisella tavalla, ilmeisesti koko pedaalin kansi pitää pullauttaa irti jos sinne tahtoo patterin laittaa. Muuntajalle löytyy myös onneksi paikka.
Ankean ensivaikutelman jälkeen itse äänimaailma yllättää positiivisesti ja on yllättäen juuri sitä itseään. Kaikki nappulat täysillä vahvistin kuin vahvistin tuntuu murahtelevan Wolverine bluesin, clandestinen ja left hand pathin hengessä. Jos tällaisen ostaa bändikäyttöön niin kannattanee ostaa kolme tai neljä sillä entombedhan kaiketi ajoi myös bassorummun ja hihat levyillään tällaisen pedaalin läpi. Toimii muuten myös aivan järkyttävän hyvin (tai huonosti jos ei tajua bassosäröjen päälle) bassolla. Soundi on aivan käsittämättömän botnekasta tuuttausta.
Kun laitteesta otetaan "se olellinen soundi" irti niin tosiaan kaikki nappulat ovat täysillä enkä usko, että missään vaiheessa kenellekkään tulee tarvetta kääntääkään niitä eri asentoon. Oikeastaan behringerille olisi tullut halvemmaksi rakentaa pedaali kokonaan ilman potikoita.
Arvosanaksi annan soundin puolesta täydet viisi Nicke Anderson lippistä ja pedaalin rakenteelle kolme nenäkarvaa. Näin keskiarvoksi saadaan ehkä neljä. Neljä jotain. Kuunnelkaa pikaisesti tehdystä huonosta videosta miltä se sitten ehkä kuulostaa. Onneksi menin seisomaan vahvarin eteen, että soundi meni erilaiseksi kuin se korviini tuossa kuvatessa oli. Huoh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti