perjantai 27. marraskuuta 2009

Oluttesti osa jotain: Stallhagen Julbock

Ahvenanmaalainen panimo tarjoaa erinomaisen jouluoluen sekä hinnaltaan ja laadultaan. Pullo maksaa pitkäripaisen hyllyllä muistaakseni 2,20 euroa ja sisältää 6,8% alkoholia. Maku on erinomainen. Pehmeässä ja maltaisessa maussa voi selkeästi maistaa makean tumman suklaan ja kahvimaisen paahteisuuden. Tässä oluessa panimo on mielestäni onnistunut aivan pirun hyvin. Runkoa on eikä maku ole juurikaan tukkoinen. Tanakan ensipuraisun jälkeen suu tuntuu kuitenkin raikkaalta.

Kun olette ruotsinristeilyllä, niin vilkuttakaa ahvenanmaalaisille. Sillein, että nostatte käden laivankannella ja heilutatte sitä edestakaisin. Ihan vaan siksi, että ovat osanneet tehdä hyvää olutta. Kateellisiahan me niille ollaan. Jumalauta. Varusmiespalvelustakaan ei niiden tarvitse suorittaa ja kultalusikoita putkahtaa äidin "vauvan ovesta" enemmäkin kuin se mikä vauvan suussa on, kun se sieltä syntyy. Kadehdin ja ihailen. Komea pronssinen rusketus niillä on, kun siellä saaristossa pelaavat lentopalloa lyhythihaisissa pikeepaidoissa. Kauniita ihmisiä.

Arvosanaksi neljä ja puoli punakuonoa viidestä. Eli yhdeksän täyttä sierainta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti