tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mem! Thai-parturi-kampaamo

Entinen SÖMSVJ-Thai kampaamo herätti monien mielenkiinnon Jyväskylän yläkaupungilla. En vain aiemmin ole tuntenut ketään, joka olisi siellä uskaltanut käydä. Nykyisin liikkeen nimi on MEM! Thai-parturi-kampaamo. Omistaja on käsittääkseni kuitenkin sama.

Monilla tuntuu olevan paikkaa kohtaan jonkinlaisia ennakkoluuloja, että millaista jälkeä sieltä oikein tulee. Lähetinkin agenttini Jennin (nimi ei muutettu), joka tahtoi leikkauttaa otsiksensa jossain halvalla kokeilemaan paikkaa, jossa kukaan muu tuttavani ei ole uskaltanut käydä. Pyysin häntä myös selvittämään millainen paikka on hintatasoltaan, miljööltään ja laadultaan. Kuten epäilinkin hinta oli melko edullinen.

Jo valmiiksi jännittynyttä alkutunnelmaa kuulemma latisti hieman se, että sisällä oli odotusten vastaisesti useita asiakkaita vaikka kyltissä sanottiin, että heti vapaita aikoja. Jenni kuitenkin sai ajan tunnin päähän.

Paikka oli Jennin kertoman mukaan "Upea mesta! Ja oli muuten värikästä!"
Hän epäili thaiparturien olevan juuri tällaisia vaikkei Thaimaassa olekaan koskaan käynyt. Hän ei kertomansa mukaan ollut nähnyt missään niin paljon tekokukkia, outoa myynnissä olevaa thai-tilpehööriä, minisuihkulähteitä, kasveja, minipatsaita kuin tuolla. Paikan miljöö on siis aivan erilainen kuin kliinistä sairaalafiilistä hohkavat peruskampaamot. Ihana muovikoristekakofonia ja ilmassa leijaileva tuoksusekamelska vahvistivat kiehtovan etnistä tunnelmaa. Paikassa tuoksuivat ilmeisesti erilaiset suihkeet ja tukka-aineet samaan aikaan miedon huumaavasti, mutta lopulta hyvällä tavalla.

Etuhiusten leikkaaminen maksoi vaivaiset 4€, joka on agenttimme mukaan käytännössä ilmaista. Itsehän olen tällainen hiustenkasvattelija, etten ole parturissa käynyt 90-luvun jälkeen, niin yleinen hiustenlaiton hintataso on minulle tuntematon.

Meille valitettavasti ei selvinnyt mitä SÖMSVJ tarkoittaa, mutta Mem on ilmeisesti liikkeen omistavan naisen nimi. Mem itse on Jennin mukaan "Semmonen maailman kaunein nuorekas, josta on vaikea arvata ikää, mutta voi olla jotain 40-50 välillä.". Palvelukin oli ilmeisesti hyvin tomeraa ja  "Ei paljoa kyselty". Mem oli Jennin sanojen mukaan käsittämättömän tehokas ja oli huikannut seuraavalle asiakkaalle, että ei mene kuin pari minuuttia tämän asiakkaan kanssa! Ja niinhän se todella menikin. Jenni oli pitänyt jännityksestä silmiään kiinni, kun Mem saksi menemään niin vauhdilla. Lopputulos oli lopulta ihan ok. Tällä hinnalla palvelu ja leikkaus olivat kuulemma priimatasoisia.

Lisänä Jenni mainitsi vielä, että paikassa oli leikkinurkkaus lapsille yhdistettynä myyntirihkamahyllyyn ja omistajan hääkuva ja jotain lehtileikkeitä. Paikalla vaikutti olevan ilmeisesti myös joitain vakioasiakkaita: vanhempi mies ja itä-eurooppalainen blondattavana istunut nainen. Kysyinkin, että olivatko he sellaisia ihmisiä jotka ovat ottaneet saman kampauksen 80-luvulta asti ja uskoisiko Jenni, että Mem voisi loihtia aidot kasarikampaukset tuosta vaan? Ilmeisesti tämä saattaisikin onnistua hyvin ja halvalla. Miettikääpä miten upeat Bollywood-fledat voisitte käydä täällä laittamassa ja halvalla!


Pitäisikö itsekin käydä parturissa ja ottaa vaikka tällainen komea ja miehekäs Chiranjeevi-kampaus?
















Mietitte varmaan, että millainen se lopputulos sitten oli? No tässä teille kuva Jennin upeasta superedullisesti leikatusta 4€ otsiksesta.

"Vihaan maailmaa, mutta otsikseni on ihana."






















Vaikkei SÖMSVJ-sanan merkitys selvinnyt voidaan miettiä mitä MEM tarkoittaa. Mem voi wikipedian mukaan olla ihmisen nimi. Näköjään Mem nimisiä löytyy sekä miehiä, että naisia. Mahtavan tasa-arvoinen nimi siis. Kaikille teille sukupuolineutraalista kasvatuksesta innostuneille siis hyvä vaihtoehto!

Ruotsissa on myös Mem-linna. Varmaan jonkun homoloordin asuttama (heh heh)

Mem on psykedeelinen amfetamiini ja mars excursion module. Laite, joka 60-luvulla suunniteltiin ihmisen lähettämiseksi marsiin. Miksikö niputin nämä yhteen? Varmaan 60-luvun takia ja siksi, kun äidinkielen opettaja lukiossa sanoi, että yksi lause ei ole kappale. Nyt on kokonainen kappale.

Onhan noita muitakin merkityksiä, katsokaa itse:
https://en.wikipedia.org/wiki/Mem_(disambiguation)

Lisäksi tahtoisin lähettää MV-lehdelle sellaisia terveisiä, että olen syvästi järkyttynyt ja surullinen siitä, että käytitte blogistani otettua kuvaa lidlin kotimainen olut-tölkistä ilman lupaani. Luulin, että puolustatte rakasta isänmaatamme rikollisilta, ettekä itse suorita rötöksiä esimerkiksi tekijänoikeusrikkomusten muodossa. Sydämeni on särkynyt syökää sontaa. :'(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti